Vaikeuksien kautta voittoon. Elämässä on kääntynyt uudenlainen sivu, onnellisempi. Varovasti voin sen sanoa, puuta koputtaen. Totta kai vaikeuksia tulee jatkossakin, mutta nyt asiat näyttävät valoisammilta. Varjot ovat hetkeksi väistyneet. Olen tasapainoisempi, asiat on hyvin. Osaan hymyillä ja nauttia kesästä. Oi kuinka rakastankaan pelargonien syvää punaista ja hehkuvaa vaaleanpunaista, muratin lehtiä ja ruusupavun kiemurtelua lankaa pitkin taivasta kohti. Rakastan veden solinaa, auringon kimmellystä järven pinnasta, lokkien kirkunaa ja pääskysten syöksyjä. Kesä, Suomen kesä. En vaihtaisi sitä pois.

Olen onnellinen.

Elämä on viimeaikoina ollut omituista.
Minussa on ollut niin montaa persoonaa
tuntematonta
vihaista
onnellista
eksynyttä
vaikea sanoa
mikä niistä on se oikea

Vaikka olen fyysisesti rikki
mieli lepää
jaksan ajatella kesää
kukkien istutusta
äidin mökkiä
saunan rappusilla
posket punaisina
löylyjen hehku iholla
kylmä vesi lasissa
huulilla
varpaissa

Riimejä

Elämä on
tässä ja nyt
ei menneisyydessä
pettymyksissä
tekemättä jättämisissä

miks katsoa taakse
menneitä ajatella
vastaan taistella
katsella
ajatuksia
jotka sillon oli kultaa
nyt vaan kuraa
hajoaa
käsiin tämä maa


Olen tässä ja nyt
hengittämässä
elämässä
käsissä paremmissa

mä en oo kahlittu
mulle on kaikki sallittu
joskaan ei hyväksi havaittu
anteeks annettu
armoitettu
elämään
tätä elämää
mitä käteen jää?

Siitä päätän mä
kuinka osaan hyödyntää
ajan päällä maan
kaikessa saan
turvata Taivaan Isään
joka sai mut syntymään
uudelleen heräämään
näkemään
mitä liikkuu sisällä pään
tämän jään
mun sisältä sulattamaan
auttamaan
oman polun valitsemaan
eikä katumaan
menneitä vatvomaan

Olen tässä ja nyt
hengittämässä
elämässä
käsissä paremmissa

Tekis mieli sanoo
mikä oikeesti vituttaa
mikä saa mun pään hajoomaan
haaveet kaatumaan
mutta mitä se hyödyttää
oma heikkous näyttää
voimavaraks pitäs suru kääntää
mut aina joutuu kättä vääntää
säätää
piruja seiniltä häätää

En jaksais enää tapella
pahoja sanoja ladella
kiivastuksissaan
punaista katella
vihoitella
sovitella
ja sitten
rakastella

Mä en jaksa tätä arkee
mun käsistä on tullu karkeet
töitä raadetaan
minkä keretään
päivät lipuu
sisällä palaa
kaipuu
haipuu
unelmat
paremmasta huomisesta
ilon elämään tuomisesta
jonkin uuden luomisesta

Millon koittaa se aamu
jollon peilistä ei tuijottais sama haamu
päällä ei olis surun kaapu
paranis elämän laatu
millon sitä varttus
kantapään kautta
opituista
tarttus kii
elämästä
tästä
jonain päivänä loppuvasta
tajuttomasta
karusellista

Anna anteeks
tiedän että
oon lapsellinen
kateellinen
hulluuteen taipuvainen
äkkipikainen
teräväkielinen
useinkin paskamainen

anna anteeks
en silti lupaa muuttuu
oon tällanen
kaikki kai joskus suuttuu
multa todellisuudentaju puuttuu

anna anteeks

Minä olen vapaa
ihmisten keksimistä
säännöistä
minä olen vapaa
vaatimuksista
kaavoista
stereiotypioista

Minä itse
oman elämäni
rakennan
pienistä
monimutkaisista
palasista
ompelen yhteen
vihreää ja turkoosia
sekaan helmiä
paljetteja

tästä tulee
minun elämäni
tilkkutäkki
siinä voi olla reikiä
ehkä paikkoja
vääriä värejäkin

mutta minä olen vapaa
kaikista niistä neuvoista
joita olette minulle jaelleet
ette te voi tietää!
puoliakaan
totuudesta

minun ei tarvitse
teitä kuunnella
vaan minä rakennan
itse oman linnani

Minä haparoin
hämärää polkua
ei jalanjälkiä
ei valkoisia kiviä
saati leivänmurusia

Missä olet
opettaja?
Elämän antaja
vastausten antaja
sinä joka otat pois
ja annat
sinä jonka tiet
ovat meille tutkimattomat
missä olet Isä
elämän leipä
virvoittava vesi?

Missä ovat ne
ilon päivät
joita lupasit
sanassasi?

Minä olen sokea
ja rampa
en minä kuule sinua
enkä näe
enkä osaa enää
edes rukoilla

vain anella armoa
pyytää apua
ettet minua
unohtaisi
tällä vieraalla maalla
kun minulla ei ole ketään
muuta kuin Sinä.

Tämä surumielisyys
on matkakumppani
hiljainen, mutta voimakas
kaikkivoipa
kaiken allensa peittävä
suuri verkko
joka on heitetty ylleni
enkä sen alta
pääse pois
enkä jaksa enää
edes irti pyristellä
satimessa

Surumielisyys
kunpa siinä olisi edes lohtu
hiusten silitys
lempeä katse
"Ei hätää"

Mutta ei se sitä ole
vaan pohjatonta surua
yksinäisyyttä
vailla lohdutusta
vailla ketään
kuka sanoisi
"olet tärkeä"

Minä olen vieraalla maalla
missä minua tuijotetaan
en ole tervetullut
tämä ei ole minun kotini
ja vaikka minä
kuinka kovasti yrittäisin
eivät ne
minua hyväksy
koska olen erilainen

ei auta
pitää yllä vihaa
toisinaan
sitä vaan väsyy
ihmisten ymmärtämättömyyteen
ilkeyteen

ei auta näyttää
surullista ilmettä
täytyy kuunnella musiikkia
pään heilua
tahdissa
jalkojen naputtaa
lattiaa

tänään ei haittaa
mikään
ei kukaan
saa tätä tunnetta
minulta varastaa

ei auta
pitää yllä
vihaa
ei se kylvä mitään hyvää
uutta siementä

joskus on hyvä olla yksin
kuunnella musiikkia, miettiä asioita

np. UVERworld- Chance

Myrsky

Myrskyn rajut kourat repivät talojen kattoja. Rakennusten neliömäiset silmät tuijottavat kauhusta kankeina. Tuuli pyörittää roskaa kaduilla, lennättää sitä silmiini. Koira tekee nopeasti tarpeensa, värisee tuulessa ohuen turkkinsa alla, häntä koipien välissä. Suomenpihlaja talon edessä tärisee kuin räjähtämäisillään. Pyörre tarrautuu minuun, minä tarraudun maahan. Se yrittää ryöstää vaatteet yltäni, mutta minä juurrun paikoilleni.

Portailla lyhdyt kolisevat seinää vasten, lumikola on lentänyt keskelle pihaa. Mietin onkohan se kolahtanut jonkun autoon. Nostan lyhdyt portaalle, siirrän kaatuneen pajunoksapurkin sivuun. Ei ole mennyt rikki. Ihmettelen, viiden vuorokauden kynttilä palaa peltisen pöllölyhdyn sisällä. Kuinka sinne ei ole tuuli yltänyt?

Ei me olla niitä
jotka jotain saavuttaisivat
ei me olla niitä
jotka pääsevät pitkälle,
kurkottavat korkeammalle,
hyppäävät pisimmälle.

Me ollaan tavallisia
duunareita
kampaajia
puutarhureita

ei me synnytty kultalusikka suussa
eikä meillä ole pätäkkää
ei ylimääräistä mistä pistää
ei uutta sohvaa
tai mitään muutakaan
ei arvostusta suurempaa
ei olla parempaa väkeä

Mut hei, mun sydän
sitä ei voi ostaa
hei mun rakkaus,
sitä ei voi viedä,
hei mun ystävyys,
sen voi ansaita,
hei mun luottamus,
sen voi saada

Istut yksin hiljaa
tukka silmillä
ei sinusta kukaan pidä
olet hyljeksitty
eikä se johdu siitä
ettet aina ymmärrä
eikä se johdu siitä
että olet erilainen

Minä olen päältä kaunis ja kirpeä
mutta silkkoa sisältä
yhtä kipeää haavaa
niin kuin sinäkin
yltäpäältä
kurassa

Kenellä on silmät, jotka näkevät syvämmälle?
Kenelle kädet, jotka koskettavat muuta kuin pintaa?

Sinä ja minä
erilaiset
sisältä samanlaiset

Asioita ymmärryksen ulkopuolella

Olen tullut sellaisten asioiden äärelle, joihin minun arvostelukykyni ei enää riitä. Kuinka voin olla onnellinen onnellisen puolesta kun sydämeni huutaa, että tämä ei ole oikein, tämä on väärin. Asiat eivät ole ollenkaan niin yksinkertaisia mitä minä olen luullut. Mikään ei ole yksinkertaista, yksiselitteistä. Minä en enää tiedä, onko ne arvot joita olen elämässäni seurannut, oikeita. En enää tiedä voinko luottaa omaantuntooni, siihen mitä sydämeni sanoo. Voinko enää sanoa mielipidettäni, voinko enää antaa ohjeita elämästä, kun en siitä mitään tiedä? Enkä minä voi pestä käsiäni tästä jutusta, minun käteni ovat sidotut, minun suuni on sidottu. Edes rakkaus minussa ei pysty puhumaan.

Tämä elämä saa minut surulliseksi, saa minut vaikenemaan ja pysähtymään. Jäämään paikoilleni miettimään. Tajuamaan, kuinka vähän minä mistään tajuan, kuinka vähän tästä elämästä ymmärrän. En mitään. Mitä enemmän opin, sitä vähemmän ymmärrän. Minusta on tullu lapsenkaltainen, ei viattomuudessa vaan tietämättömyydessä.

Minä pysyn vaiti, huokaan. Toivon että tässä sadussa todella olisi onnellinen loppu.

Kevät

Mikä on tämä hämmentävä tunne? Kupla rintalastan alla, jokin joka keventää oloa, jokin joka nostattaa varpaita maasta? Jokin joka muistuttaa keväästä, krookusten oranssinvärisistä hatuista jotka pilkistävät lumen läpi valppaina ja elinvoimaa puhkuvina.

Minä haluan syntyä tänä keväänä uudelleen maasta, haluan nousta täysikuun yönä ja levittää terälehteni avoimiksi. Haluan hiipiä metsän siimeksestä pellon laitaan, katsoa kylmää aavaa ja juosta ketunhäntä viipottaen yli aukean. Haluan painautua pienelle kerälle lämpimään koloon, sisarusteni pörröisiin kylkiin, kuunnella turvallista tuhinaa.

Haluaisin kirjoittaa, kirjoittamasta päästyäni. Tarinoita, joissa kovat kohtalot kiertyvät onnellisiksi lopuiksi, joissa he aina saavat toisensa. En minä jaksa enää rypeä surussa! Enkä halua ajatella synkkiä virtoja vailla kristallinkirkkaita eviä. Ei! Tämä kevät saa pyyhkiä kaiken entisen pois, tämä kevät saa pestä minut puhtaaksi vanhoista murheista, mietteistä ja synkistä aatteista. Tänä keväänä, minä aion olla keveä kuin saippuakupla, leijua tuulen mukana vieraisiin maihin.