ei auta
pitää yllä vihaa
toisinaan
sitä vaan väsyy
ihmisten ymmärtämättömyyteen
ilkeyteen

ei auta näyttää
surullista ilmettä
täytyy kuunnella musiikkia
pään heilua
tahdissa
jalkojen naputtaa
lattiaa

tänään ei haittaa
mikään
ei kukaan
saa tätä tunnetta
minulta varastaa

ei auta
pitää yllä
vihaa
ei se kylvä mitään hyvää
uutta siementä

joskus on hyvä olla yksin
kuunnella musiikkia, miettiä asioita

np. UVERworld- Chance

Myrsky

Myrskyn rajut kourat repivät talojen kattoja. Rakennusten neliömäiset silmät tuijottavat kauhusta kankeina. Tuuli pyörittää roskaa kaduilla, lennättää sitä silmiini. Koira tekee nopeasti tarpeensa, värisee tuulessa ohuen turkkinsa alla, häntä koipien välissä. Suomenpihlaja talon edessä tärisee kuin räjähtämäisillään. Pyörre tarrautuu minuun, minä tarraudun maahan. Se yrittää ryöstää vaatteet yltäni, mutta minä juurrun paikoilleni.

Portailla lyhdyt kolisevat seinää vasten, lumikola on lentänyt keskelle pihaa. Mietin onkohan se kolahtanut jonkun autoon. Nostan lyhdyt portaalle, siirrän kaatuneen pajunoksapurkin sivuun. Ei ole mennyt rikki. Ihmettelen, viiden vuorokauden kynttilä palaa peltisen pöllölyhdyn sisällä. Kuinka sinne ei ole tuuli yltänyt?

Ei me olla niitä
jotka jotain saavuttaisivat
ei me olla niitä
jotka pääsevät pitkälle,
kurkottavat korkeammalle,
hyppäävät pisimmälle.

Me ollaan tavallisia
duunareita
kampaajia
puutarhureita

ei me synnytty kultalusikka suussa
eikä meillä ole pätäkkää
ei ylimääräistä mistä pistää
ei uutta sohvaa
tai mitään muutakaan
ei arvostusta suurempaa
ei olla parempaa väkeä

Mut hei, mun sydän
sitä ei voi ostaa
hei mun rakkaus,
sitä ei voi viedä,
hei mun ystävyys,
sen voi ansaita,
hei mun luottamus,
sen voi saada

Istut yksin hiljaa
tukka silmillä
ei sinusta kukaan pidä
olet hyljeksitty
eikä se johdu siitä
ettet aina ymmärrä
eikä se johdu siitä
että olet erilainen

Minä olen päältä kaunis ja kirpeä
mutta silkkoa sisältä
yhtä kipeää haavaa
niin kuin sinäkin
yltäpäältä
kurassa

Kenellä on silmät, jotka näkevät syvämmälle?
Kenelle kädet, jotka koskettavat muuta kuin pintaa?

Sinä ja minä
erilaiset
sisältä samanlaiset

Asioita ymmärryksen ulkopuolella

Olen tullut sellaisten asioiden äärelle, joihin minun arvostelukykyni ei enää riitä. Kuinka voin olla onnellinen onnellisen puolesta kun sydämeni huutaa, että tämä ei ole oikein, tämä on väärin. Asiat eivät ole ollenkaan niin yksinkertaisia mitä minä olen luullut. Mikään ei ole yksinkertaista, yksiselitteistä. Minä en enää tiedä, onko ne arvot joita olen elämässäni seurannut, oikeita. En enää tiedä voinko luottaa omaantuntooni, siihen mitä sydämeni sanoo. Voinko enää sanoa mielipidettäni, voinko enää antaa ohjeita elämästä, kun en siitä mitään tiedä? Enkä minä voi pestä käsiäni tästä jutusta, minun käteni ovat sidotut, minun suuni on sidottu. Edes rakkaus minussa ei pysty puhumaan.

Tämä elämä saa minut surulliseksi, saa minut vaikenemaan ja pysähtymään. Jäämään paikoilleni miettimään. Tajuamaan, kuinka vähän minä mistään tajuan, kuinka vähän tästä elämästä ymmärrän. En mitään. Mitä enemmän opin, sitä vähemmän ymmärrän. Minusta on tullu lapsenkaltainen, ei viattomuudessa vaan tietämättömyydessä.

Minä pysyn vaiti, huokaan. Toivon että tässä sadussa todella olisi onnellinen loppu.