Tuesday, April 21, 2009

Salassa oleva sydämen ihminen

"Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista."

Jotenkin ihanasti sanottu, "salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki". Raamattu 1933/38 sanotaan sama asia: "salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa."

Mikä onkaan tuo salassa oleva sydämen ihminen? Onko se meidän syvin olemuksemme, sielu, ajatukset, sydän? Lempeä ja sävyisä henki. Ajattelen, että sydämen ihminen on se, jolle Jumala puhuu ja jota Jumala koskettaa. Se ihminen, jota Jumala voi muuttaa ja parantaa. Se syvin ja arin paikka ihmisessä, jossa kaikki on avointa kirjaa, jossa kaikki on paljasta, haurasta...Vailla muureja, suojia ja naamioita. Paikka ihmisessä jossa lepää pelot, kivut, epävarmuudet, mutta myös lempeys ja sävyisyys, rakkaus.

Mitä Jumala voisikaan meissä tehdä? Mitä Jumala voisikaan saada meistä aikaan? Mietin omaa sydämen ihmistäni, joka on arka ja nujerrettu, jolla ei ole itsetuntoa eikä uskallusta, rohkeutta. Muut eivät näe minussa sitä ihmistä, paitsi taitavimmat ihmisten lukijat, pitkäaikaisimmat ystävät. Muut näkevät minussa reippaan, ulospäinsuuntautuneen, iloisen ja rohkean, ehkä vähän kurittomankin persoonan. Mutta minun sydämen ihmiseni on pelokas ja yksinäinen, arka ja epäilevä. Millaiseksi Jumala voisi minut muuttaa? Ehjäksi kokonaisuudeksi, joka osaa rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta, joka näkee itsensä arvokkaana luomuksena. Joka uskaltaa yrittää ja uskoa omiin kykyihinsä.

Herra, minä en osaa muuta kuin rukoilla sinua. Minä en osaa muuta kuin pyytää, tee minusta uusi astia. Korjaa minut ehjäksi niin, että voisin tehdä sinun valtakuntasi työtä ja elää tässä maailmassa, vaikkei tämän maailman tavoin kuitenkaan. Että voisin olla vaimo, kumppani, ystävä, lapsi, sisar, kanssakulkija. Vapauta minun sydämen ihmiseni siihen rakkauteen ja vapauteen, johon olet meidät kutsunut. Sinun käsissäsi on valta ja voima, kunnia ja kirkkaus. Sinä voit, vain yksin sinä voit. Amen.

Friday, April 3, 2009

"Etkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut, että Herra on ikuinen Jumala, koko maanpiirin luoja? Ei hän väsy, ei uuvu, tutkimaton on hänen viisautensa. Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa. Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy." Jes 40:28

Usko on elmäni tärkein asia. Jumala on elämäni tärkein ihminen. Ilman Jumalaa, en olisi mitään. Ilman Jumalaa, ei olisi elämää. Kiitän Herraa siitä, että hän kutsui minut takaisin polulleen, armahti taas kerran. Antoi rakkauttaan ja antaa yhä.

Usko ei ole omaa suoritusta. Usko ei ole jonkin tunteen harjalla liitämistä. Usko on välillä rämpimistäkin. Usko on luottamusta siihen, että vaikka en aina kuule Herran ääntä, tiedän että hän on lähellä, uskon sen ja luotan siihen. Ilman tunnettakin. Usko on syvempää kuin tunne. Rakkaus on muutakin kuin tunne. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on väkevä, enemmän kuin tunne joka voisi haihtua pois. Rakkaus on tahtomista ja päättämistä, järkeilyäkin joskus. Jumalan rakkaus meihin ei horju koskaan, hän vie päätökseen aloittamansa työn.

Usko ei ole mitään, minkä voin suorittaa itse. Omilla teoillani. Omassa voimassani, koska siinä en ole mitään. Kuinka voisin omassa vajavuudessani saavuttaa Taivaan? Kuinka voisin olla niin hyvä, että pääsisin edes lähelle sitä kapeaa porttia? En mitenkään! Ensimmäinen askeleeni on pyytää armoa, tajuan oman syntisyyteni, sen että tarvitsen Jumalaa todella. Vasta sen jälkeen Jumala voi minua muuttaa ja käyttää, ohjata parempiin tekoihin ja tekemään parannusta.

Jumala on väkevä, Kaikkivaltias, Laupias, Kristus, Armahtava Herra, Rauhanruhtinas. Jumala ei pakota ketään uskomaan, ei pakota ketään yhteyteensä vaan haluaa kutsua. "Tulkaa minun tyköni te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon." Eikö se olekin ihmeellinen sanoma? Tulkaa, minä annan teille levon. Ei Herra sano, tulkaa ja kilvoitelkaa tienne taivaaseen, tehkää työtä ja repikää selkänahastanne saavutukset joilla pääsisitte Taivaan porteille. Ei, ei todella. Jumala kutsuu lepoon, vapauteen. Antaa tehtävän, mutta se "ies" on helppo ja kevyt kantaa. Jumala antaa jokaiselle jotakin, omien kykyjensä mukaan.

Herra on rakkaus, Herra on voima. Ymmärrän oman pienuuteni ja itken polvillani lattialla, kun se hyökyyy ylitseni. En ole mitään. En ole minkään arvoinen. Mutta silti, olen Jumalan lapsi. Saan olla arvokas. Saan silti olla hänen armossaan ihminen, hänen kuvajaisensa, hänen lapsensa, hänen työntekijänsä.

Kiitos Isä, ettet jätä mitään puolitiehen. Kiitos, että saan uskoa, saan todella turvata sinuun ja saan sinulta apuni. Kiitos että kutsuit minut takaisin ristin juureen. Pidä minut tässä, älä anna minun enää harhailla. Kiitos armostasi, rakkaudestasi, kaikesta mitä annat. Anna minun pysyä nöyränä lapsenasi, opeta minua ja anna minulle viisauttasi. Ei niin että minä, vaan sinä minussa.