Saturday, June 30, 2012

Kysymyksiä




Olen ymmälläni taas edessäsi tässä
kaikenlaista kummaa kyselemässä
en tahdo pysyä tän kaiken perässä
mikä on tahtosi mun elämässä?

Orastava haaveen poikanen
peitän äkkiä, hautaan sisimpääni sen
tilalle otan ajatuksen pessimistisen
suojaan sydämeni särkyväisen

Jaksanko uskoa onnellisiin tapahtumiin
kun niin tottunut olen kaikenlaisiin pettymyksiin
Herra saanko tulla nyt sun syliin
oon väsynyt niin moniin torjumisiin

Rukoilen Isäni, armahda mua
tahtoisin paremmaksi muuttua
mutta aina tahtoo vaan sattua
voiko mun näkökulmani vielä avartua?

Ristisi juurelle jätän taakkani,
epätoivoni, haaveeni, uskoni
Jumala sinä näät rukoukseni
tapahtukoon hyvä tahtosi
vaikkei se olis sama kuin omani.

Amen. 

Wednesday, June 27, 2012

Kesä

Makaan pitkässä heinikossa,
vaaleanpunaisessa kesämekossa
turkoosia lakkaa varpaissa
raukeana, puoliunessa,
kasvot kukkasissa, tuoksuvissa
on olo epätodellisen ihana, kuin elokuvissa

Katseeni suuntaan taivaan pilviin
pehmeän näköisiin pumpulisiin, lampaisiin
tuuli heilauttaa tukkaa mun silmiin
unohdun tähän suomifilmiin
nukahdan, vaivun uniin onnellisiin

Kaikki aistit avoinna
tahdon kesää itseeni imeä
saa väistyä mieleni pimeä
tuuli kuiskailee hiljaa mun nimeä
tässä on tämä elämä
ohikiitävässä hetkessä
pidän kiinni onnesta tästä
nautin ihanasta kesästä 

Friday, June 15, 2012

Pakopaikka

Pakenen omiin haavemaailmoihini,
jotka loin turvakseni,
todellisuudelta pakopaikakseni,
surun vyöryessä: piilokseni.
siellä tapaan kuvitteelliset, rakkaat ystäväni
haltiat, peikot ja velhoni
ei tarvitse katsella peilikuvaani
oonhan täällä aivan uusi,
erilainen itseni


kuljen ihmeellisessä metsässä
viivyn puiden syleilyssä
lammen pinnassa kimmeltävässä
heijastuvat kasvot erilaiset
korvat haltiamaiset, suiponlaiset


kuka oot muukalainen
olento aivan uudenlainen
silmät kuin pilven reunasta revästy palanen
hipiäsi koivun rungon valkoinen?

täällä ei törmää pettymyksiin,
epämiellyttäviin yllätyksiin
huijareihin, pettureihin, mielettömyyksiin
todellisuuden tuomiin rasituksiin
rumiin rakennuksiin, hakattuihin metsiin
yliajettuihin eläimiin, välinpitämättömyyksiin


voi humaltua kesäyöstä tainnoksiin
jäädä makaamaan sammaliin, 
liidellä korkealle satumaisiin kuusiin
tutustua lohikäärmeisiin
osallistua keijujen tanssiaisiin 
jumittua linnan kierreportaisiin 

haluan hetken vain levätä,
katsella, kuunnella, voimia kerätä
hengissä tästä kaikesta selvitä   

Menetyksiä

Öisin on hyvää aikaa miettiä asioita. Kun kaikki nukkuu, ikkunan takana kesäyö viilenee, linnut sirkuttavat ja kissat makailevat ikkunalaudalla. Luurit soittavat musiikkia ja toistan yhtä kappaletta yhä uudelleen ja uudelleen.

Koko ikäni elämästäni on revitty ihmisiä pois. Ihan kuin lapselle olisi tuotu uusi lelu "tässä on tämmöinen, ota ja leiki". Sitten kun siihen tutustuu, alkaa tykätä ja leikkiä, se reväistään irti ja viedään pois. On tuskallista koettaa toipua noista jatkuvista menetyksistä, hyväksyä ne ja koettaa eleillä normaalia elämää pelkäämättä sitä, että pian viedään jotain taas pois. Pelkään onnea, koska sehän voi tarkoittaa sitä, että siitä joutuu luopumaan tai sen voi menettää.

Viimeisimmän menetykseni koin jo nyt aikuisella iällä ja se tuntuu jotenkin todella raskaalta. Kun se ihminen, johon olet luottanut kaikista eniten, onkin yhtäkkiä omasta tahdostaan poissa, on jäljellä hyvin tyhjä kohta sydämessä ja paljon kysymyksiä joihin ei saa vastausta. Jäljellä on vain suru. Sellainen suru joka kietoo mustaan harsoonsa vaipan lailla, joka tunkeutuu jokaiseen lihakseen ja ytimeen täyttäen jokaisen ruumiin kohdan synkkyydellään.

Pyörittelen kysymyksiä mielessäni, kaipaan niin monta asiaa mitä meillä oli. En tiedä voiko tätä tyhjää paikkaa kukaan toinen koskaan täyttää, tai haluanko sen tulevan täytetyksi. Liikaa yhteistä historiaa, vuosien jaettua taakkaa. En tiedä voiko aikuisiällä vielä löytää sydänystäviä. Uskaltaako enää luottaa niin paljon, kaiken jälkeen. Kysymyksiä ja surua. Pettymystä. Vihaakin.

Niiden kanssa olen yksin ja nyt on vain enää jäljellä anteeksianto. Sitten kun nämä itkut on itketty, kun tämä viha purettu nyrkkeilysäkkiin, juoksulenkkeihin jotka repivät keuhkot rinnasta, kahvakuulatreeneihin, pariin päiväkirjaan, muutamaan tauluun ja keraamiseen veistokseen, pariinkymmeneen terapiakäyntiin, ehkä sitten. 

Monday, June 11, 2012

Teeskentelyn mestari

Oon teeskentelyn mestari
tekohymy on mun paras kaveri
monia sillä oon huijaavinani
hyväksyntä itsetuntoni mittari
vaan Isä todella näkee märkivät haavani
sysimustan sisimpäni
todelliset, rujot kasvoni

vielä jaksaa vaan puristaa
eteenpäin vielä vähän taivaltaa
vaikkei olis enää yhtään mitään annettavaa,
ei enää pisaraakaan
haluais jo tyhjät kädet ojentaa
luovuttaa
vaan ei: täytyy edelleen kaikkeen lupautuu vaan
ettei sitä joutuis loukkaamaan,
mitään perumaan,
suunnitelmia muuttamaan
ettei kukaan joutuis mun takia suuttumaan,
mieltään pahoittamaan

oon väsyny tähän paskan puhumiseen
kaikkeen turhan jauhamiseen
turhauttavaan kanssakäymiseen
lupauksien rikkomiseen
pettymykseen
väsymykseen
ymmärtämättömyyteen

kaipaan hiljaa olemista
vierekkäin istumista
sanoitta hyväksymistä
ymmärtämistä
jotakin kevyttä, kesäistä, eläväistä
ei mitään synkkämielistä
ahdistavaa yrittämistä

olet edelleen Jumalani
mä oon sun lapsesi, seuraajasi,
sinä Vapahtajani
jälleen oon epäonnistunut kuvanasi
tunnen vajavuuteni, heikkouteni,
kaikenlaisen surkeuteni

sun kanssa ei oo teeskentelyä
saan olla tässä, väsyä
hitaasti taas elpyä
pyhyydestäsi täyttyä
kaikessa rauhassa elävöityä
sun rakkautes saa syöpyä
sisimpäni jokaiseen soppeen ylettyä,
sinä saat kasvoni puhtaaksi pestyä,
kaikki pimeys on käskystäs väistyvä.

Sunday, June 3, 2012

Rakkautta kaikenkattavaa

Oon kyllästynyt epäaitouteen
totuuden vääristelemiseen
silmiin katsomatta jättämiseen
kaikenlaiseen henkiseen hylkäämiseen
joukosta eristämiseen, syrjimiseen, työpaikkakiusaamiseen
sielun ja ruumiin tappamiseen

Kun siihen ihmisten ja median luomaan muottiin ei mahdu ahtautumaan
pitäiskö alkaa itseään radikaalisti muuttamaan
parikymmentä kiloa laihduttamaan
tai vähän enemmän laittautumaan
pitäis alkaa ulospäin suuntautumaan
vähän enemmän teeskentelemään
jo on kumma jos ei rupee seura kelpaamaan
miten sitä vois
tulla hyväksytyksi, olla hyvä ihan sellaisenaan?

Helpompi on pää pois kääntää
kun sanoo vaikka päivää
eletään tätä elämää
niinkuin ei ketään ympärillä näkiskään
mitä jälkeen jää, kun täältä lähdetään
mukaan et saa mitään
taskuja ei oo hautakaavussa
tekos jää vaan elämään
estikö haavoittuvuutes käteen tarttumaan
pelkosi suurempi kuin rohkeus lähteä tutustumaan
eikä ollut ketään muutakaan
joka olis tullut edeltä juttelemaan 

Kaikesta paistaa ihmislasten pahoinvointi
mielensairaus leviää kuin kulkutauti
antaa mennä, kokeile kaikkea ja nauti
löydät oman juttusi
väliäkö sillä jos se murentaa sielusi,
sormi liipaisimellasi, aseesi riisti hengen lähimmäisesi,
tajusitko tekosi ennen kuin otit oman henkesi
karistaa viattomuutesi, haihtunut on lapsenkaltaisuutesi
muuttuu likaiseksi vaatteeksi
kadotit rehellisyytesi
tajuat, itse sotkit vyyhtesi
kuka auttaisi
onko ketään kuka selvittäisi
elämänlangat oikoisi
apua tarjoaisi
kaiken taas kuntoon asettaisi?  

Joka pysyy rakkaudessa,
pysyy Jumalassa
ja silloin Jumala on hänessä
lukee Johanneksen kirjeessä
luvussa nelosessa
ja kirjoitettu on myös Timoteuksessa
päämäärä käskyn on rakkaus
joka tulee puhtaasta sydämestä,
hyvästä omastatunnosta
ja vilpittömästä uskosta
rakkaus on kärsivällinen,
uskollinen,
armollinen,
ei kerskailevainen
tai valheellinen
ilman rakkautta
en mitään olisi
vaikka enkelien kieltä taitaisin

Tää rakkaus on kaikkien ulottuvilla
ei oo kuormitettu ehdoilla musertavilla
tai kuorrutettu turhilla lupauksilla
pettävillä valheilla, korulauseilla, krumeluureilla
ei sopimuksilla koukeroisilla

Jos Hengen hedelmää on rakkaus,
ilo, rauha, pitkämielisyys,
ystävällisyys, hyvyys,
itsehillintä ja uskollisuus,
voisko sanoo että elämästämme puuttuu hengellisyys,
maailmasta armahtavaisuus
ja sitä kautta Jumaluus?

Mulla ei oo muuta tarjottavaa
ei mitään parempaa sanottavaa
kuin että Herra armahtaa
jos vaan haluut vastaan ottaa
saat kaiken luovuttaa
ja lahjaksi ikuisen elämän saavuttaa
se kaikki kipusi kattaa
pettymykset haihduttaa, anteeksi antaa,
en tarkoita et alkaa kukkia jalkais alla maa,
mut saat turvallisin mielin jatkaa matkaa
ottaa mitä vastaan annetaan
- täydellistä rakkautta, kaikenkattavaa.


  

Friday, June 1, 2012

Closing doors





I see again one door closing in front of me. I just wish that I could see them opening sometimes. Now it is just closing closing and closing. It really pisses me off, but I can't really do anything about it now. Life goes on, eventually. Those who fly highest also crash down hardest, though I don't know have I even started to rise from ground.

It is my flaw that I get too excited about things, before I know anything sure and then I fall down hard. Can't really help it, it is in me, you can't change it. It is on my personality. I should be thankful about it, that I can feel deeply, joy and sorrow, empathy, always my antennas are stuck out, trying to solve how everyone feels. It is pain and it is blessing. Sometimes I just wanna be quiet, wish to go to religious retreat to hear only silence. It is like you could hear people thoughts. Long time I didn't realise that everyone are not the same, everyone can't read situations and see how other get upset, or are angry or hesitant. Now I know, all are not the same. So I should be thankful. God has created me, does he make mistakes? No. So here I am again, in front of his cross asking, why, asking what is your will in my life? I guess it wasn't me going from that door. I accept it. Though I am protesting. Just a little. I guess my father isn't that kind of father, who turns his back to me, because I'm stubborn. He knows better. It wasn't suitable door for me. Someday I will find a way. Another door. Prettier. More colourful. More fitting for me.

"One who argues with his cerator is in great danger. One who is like a mere shard among other shards on the ground. The clay should not say to the potter: "What in the world are you doing?"  Isa. 45:9