Saturday, September 22, 2012

Hukkapalat

Uusi aika on alkanut,
onhan tää ahdistus jo tarpeeks kauan mua kalvanut,
sisältä kaivertanut, tyhjiin puristanut, mehut ulos ajanut
nyt pysähdyn, oon liian pitkään ajatuksiani paennut
tässä olen - ota kokonaan mut
sydän, sielu ja ruumis, taidan olla loppuunkulunut,
raunoitunut, palanut, maan tasalle hajonnut
oonko jo liian vahingoittunut?

Mut sun erikoisosaamista,
on koota ihminen pienenpienistä palasista,
ruukunsirpaleista, muiden hylkäämistä, hukkapaloista
niistä loihdit jotain uskomattoman arvokasta
rakennat eheämpää perustusta, jalkain alle vahvistusta
että horjuvinkin polvin, saa ihminen maanraostakin nousta
ei oo niin pimeää polkua, ei niin synkkää laaksoa
etteikö sun armosi sieltäkin tavoita.

Oon jo ihan täysin vakuuttunut,
että oot lunastanut mut,
levitit kätesi ristiinnaulitut
silloin katosi turhat hurskastelut
omat yritykset tuhoon tuomitut
synnit joita oon niin kauan mukana kantanut
tajusin - nekin on ristiisi naulitut.

Tänään saan kaikesta sua kiittää,
elämäni, lauluni, tää runo - se riittää
ei enää mikään entinen saa mua hiertää,
joka päivä, kanssa sun
elän ihan uutta elämää!


Friday, September 14, 2012

Hiukkanen

Isä,
oot kaikessa suuruudessas ihmeellinen,
lastas hoitaessa niin täydellisen perusteellinen,
kuolemaan saakka olit uskollinen,
sen jälkeen laskeuduit tuonelaankin tuomaan pelastuksen
sun leveyttä, syvyyttä ja korkeutta en oo ymmärtämään kykeneväinen
tässä valtavassa universumissa, oon vain pienen pieni hiukkanen,
miten rakentuu kohdussa ihminen, tajua en, solu solulta
muovautuu kasvot sen ja yhdeksän kuukauden kuluttua, syntyy lapsi täydellinen

Sä olet enemmän kuin käsitän
annoit niin kauniin elämän
loit jokaisen linnun, nisäkkään, merenelävän
tähdet, kuun ja kaiken aikaa säätelevän
monimutkaiset luonnon mekanismit ja vieläkin enemmän

Ja mun murheet saa ihan uuden mittakaavan
sä varjelet linnunkin, joka ei tahtomattas putoa maahan
etkö varjelis muakin, uskollisuutees luottaa saanhan
jokaisen sieluni haavan
sä näet tasan tarkkaan
ja minne tahansa karkaan,
vuoteeni teen tuonelaan, luurankojen puutarhaan - sielläkin olet
vaikka aamuruskon siivin nousen sineen taivaan
muutan kauas, merten taa - sielläkään en joutuis hukkaan
koska kuulun sun täydelliseen suunnitelmaan
oon valittu, kerran pääsen kotiin taivaan

Tästä kaikesta ihmeellisestä sua kiitän
mun elämäni ilman sua ei olis mitään
haluun jokaisena päivänä elää, tietäen
et se voi olla mun viimeinen
olla sujut kanssa kaikkien rakkaiden
anteeksi pyytäen, jos oon elänyt rikkoen, hutiloiden
ja siltikin uskoen, taivaassa koti on ikuinen,
siellä kohtaan Luojani armollisen
ja jokaisen edesmenneen sukulaisen
ja vihdoin oon täysin onnellinen. 
    

Tuesday, September 11, 2012

Edessäni
tyhjä valkoinen paperi
- ketä oon huijaavinani, sehän on tietokoneen ruutuni!
Ei se silti kuvasta mun elämääni
kunhan kirjoittelen huvikseni
puran tuntojani, tunnustelen aatoksiani

Syksy tulee vaikka koitan täysillä vastustaa
protestoida, kiukutella - masentaa!
Kaikki on tylsää ja mustaa,
vähemmästäkin alkaa ahdistaa.

Katson ikkunasta pihalle, ulos kadulle,
ei näyttää vois paremmalle
aurinko paistaa, puut kauniin värisiä lehtiä varistaa
pakko on tunnustaa - en voi vuodenajoista valittaa
jos joku mua ahdistaa, on taas alettava työstää asiaa

Ei aina jaksa funtsia,
toisinaan tykkään tehdä puutarhahommia
siinä saa aikaan jotain kaunista
eikä se tarkoita, että mun pitäis luoda paratiisia
saan tehdä kerrankin jotain omanlaista
onko aina pakko ottaa suorituspaineita
vängätä ja vääntää vaikkei huvita
mutkun muilla on niin hienoa
ja itellä niin rupuista...

Oon vähän kyllästynyt vertaamaan
kaikkea aina toisiinsa
osa siitä on tietysti alitajuista
miten sitä vois elämää erilailla oppia
vaahteran värikästä lehteä katsella
ihailla punertuvia omenia
olla hiljaa, saunoa, nauttia
rapsuttaa kissan pehmoista massua.

Friday, September 7, 2012

Luut luutuu

Mä oon vielä rikkinäinen,
saviruukku hajanainen,
puolinainen nainen,
jonkin verran teräväreunainen

mut mulla on haluu tästä vielä parantuu
toipuu, korjaantuu, vahvistuu
pikkuhiljaa rikkonaiset luut luutuu
uuteen minään voin jo alkaa totuttautuu

se vie tuhottomasti enemmän aikaa
kun mitä mulla olis lainkaan
mut ei siihen tarvita mitään Copperfieldin taikaa
rohkeutta kattoo peiliin, mitä elämä aikaan saikaan

paras tie on vasta edessä
en sano että se olis jotenkin silenemässä
mut mun sisäinen rauha on enenemässä
ehkä se tarkottaa et oon etenemässä

oon hurjan kiitollinen kaikista ystävistä,
niistä, aikuisista naisista, pesunkestävistä,
kokeneista, kaikenlaista nähneistä,
jotka on nähny mut ryvettyneenä elämästä
ne ei pelkää mun pimeyttä, sisäistä
niissä on vahvuutta, peräisin Taivaan Isästä
niitten rukoukset on nostaneet mut synkistä syövereistä
en voi tarpeeks Isää kiittää näistä
maanpäällisistä enkeleistä

Tuesday, September 4, 2012

Linnut ja pihlajat

Katson,
linnut leikkivät oksissa pihlajien
kisaillen, keskenään kilpaillen,
pyrähdellen, keikkuen, kiepsahdellen
marjoja nokkiinsa napsien
ei niillä oo murheita ihmisten,
vapaana lentävät,
ei huolestuta huominen
elävät vain tämän hetken
huomassa Luojan huolehtivaisen.

Syksy puristaa rintakehää
niin paljon kaikkea ehdittävää
vastuuta, painetta, selviydyttävää
miten kestää mun pää
pelkään et se leviää

Kunpa osaisin olla lintujen kaltainen
vain tästä hetkestä huolehtien
mennä eteenpäin, vapaana liidellen
luottaen siipien kannattavuuteen
ehkä niitäkin enemmän
Herran armahtavuuteen.