Sydämen medaljonki

Anna minun olla
hyvä leipäkivi
sopivan solakka
veden pinnalla pompahteleva
pohjaan painuva
muiden kivien seuraksi.

Anna minun kasvaa
naavaksi oksalle
harmaaksi parraksi
puhtaalle puulle.

Anna minun tulla
naiseksi miehen rinnalle
leuka kohotettuna
rohkeuteen, ei ylpeyteen
käsi ojennettuna
silitykseen, ei lyöntiin.

Anna minun tänään
avata suuriksi silmäni
katsella sokaisevaa kirkkauttasi
hetken aikaa
palaa verkkokalvoilleni
Kirkastajani kuva
sen kätken sydämeni medaljonkiin
ja tutkiskelen
Marian tavoin. 

Runo tulee,
syntyy, kiertyy, tunkeutuu ulos
aivoista, sormien kautta
näppäimistölle,
ei, ei nyt!
Kello on yli puolenyön,
vain väsynyt ihmispolo olen,
olkapäätä pakottaa
likainen tukka
miksi juuri nyt?

Ei se kysy hetkeä,
tulee silloin kun
hänelle sopii
yöllä on aivan hyvä
hämärissä hiippaillen
kun kukaan ei näe
nukkumassa ovat
raskaan työn raatajat.

Mitä tahdot?

Sinussa elää,
virrata ulos,
vapaa kulku
niin kuin kodittomalla kissalla,
lipua ajatusten pinnalla
solahtaa
keskiyön puutarhaan
avaruuksista katsella
pienen pientä planeettaa
niin kärpästäkin pienempi
on ihmislapsen murhe
kun universumi asettaa
uuden mittakaavan
- miksi murehdit

linnuistakin on luvattu
huoli pitää
emmekö me olisi
yhtään enempää?

Tässä ja nyt
elän ja hengitän
väsymys on ruumiissa
henki raikas
janoaa palaa
kirkkaudellaan polttaa
kaikki esteet edestään
Jumalan henki
avaa palkeet
keuhkojen rakkulat
vedä ilmaa täyteen
puhalla ja puhku!
Sinussa on kaikki voima
ruumis rikki
mutta elämää janoava henki
ei penseyttä
ei hyminää
ei hyssytystä
ei varovaisuutta
ei häpeää
huuda julki katoilta
kaikuna anna toistaa
nimeäsi
Pyhä Pyhä Pyhä
tässä olen
edessäsi
anna minun tulla
väyläksi
sillaksi
poluksi
jota hyvä on ihmisen astua,
pehmeäksi sammalmatoksi,
jonne hyvä on pysähtyä,
poski painaa
vasten kiveä
auringossa lämmennyttä.