Vapautta

Tänään mua ei jaksa kiinnostaa
maailman tilanne, joka arveluttaa
en mietiskelyyn viitsi nyt panostaa
mitään epäaitoa yrittää itsestäni puristaa
en hymyä jos kurkkua kuristaa
vaan tänään ei jaksa ees ahdistaa

Aurinko helottaa täydeltä terältä
kesä on ottanut voiton keväältä
musiikki pauhaa ja pikkulapset nauraa
niiden kaltainen on taivasten valtakunta
miksei otettais oppia lapsista, ei turhia murheita,
aikuisten paineita, kangistuneita kaavoja, epäaitoutta
elämä on ihme ja kaikki uutta

tänään ei huvita potea minkään sortin tuskaa
antaa mennä vaan ja chillaa, relaa, älä turhaa kelaa
ei aina tartte pingottaa
muuria korottaa
epäluulonsa vankina
varovasti naamionsa takaa kurkistaa

Löysää jo ohjia
anna itselles vapautta
ikeesi on jo murskattu
vapauteen sut on ostettu
elämä lahjaksi annettu
nautittavaksi lahjoitettu
elettäväksi tarkoitettu

Saat iloita auringosta, varjosta
tuulesta ja sateesta
vuodenajoista,
puumajoista
leivänpaloista
lintujen lentoharjoituksista
auringonlaskuista
kosken pauhusta
sateen jälkeisestä tuoksusta
pehmeestä sammalmatosta
koivikkojen lehväkatoista
kukkasista ja kasveista
kotimaan rajoista
ja maista ulkomaisista
taiteesta, kauneudesta, musiikista
pelastuksesta, armosta, Jumalasta
kaikesta lahjaksi annetusta.

Kallisarvoinen

Herra tee musta uusi astia
oon väsynyt
kantamaan tätä painavaa lastia

Onko musta mihinkään
en saanut mitään aikaan tänäänkään
käsiesi ihoon
ootko mutkin ikuistanut
miksi oisit vaivautunut
olen rengas
tyhjiin puristunut

miksi kääntäisit katseesi muhun
palaan taas tarinani alkuun
samat virheet, osuneet on suhun
ainoastaan surun
oon tuottanut Pyhälle Hengelle
eläväksi tekevälle
puolustajalle 

mun olo on kuin madolla
alhaisella olennolla
en ymmärtää voi sun tekojasi
loputonta armoasi
ansaitsematonta rakkauttasi

teitkö minutkin tarkoituksella
huolella
punoit piilossa
äitini kohdussa
suojassa
etukäteen suunnittelit
tuloni valmistelit
kaiken valmiiks asettelit

en osaa mitään hienoa sanoa
edessäsi seison vailla puolustelua
tiedän oon syntinen
tarvitsen armahduksen
kuiskaat
 - olet kallisarvoinen

Ilmapallo

Mietin mitä tänään kirjoittaisin. Olen vain lukenut vanhoja tekstejä ja ihmetellyt - minäkö nuo olen kirjoittanut? Minunko sormistani on nuo kirjaimet ja lauseet syntyneet? Viime kevät oli jotenkin niin riipivyydessään mukaansa imaiseva, yhtäaikaa hyvässä ja pahassa. Tänä keväänä en ole tuntenut samanlaista. Koira on poissa, enää emme yhdessä kuljeskele joen vartta ja nuuhki kevään likaista tuoksua ja samalla niin rakasta, kylmää ja uutta elämää tihkuvaa mullan tuoksua. On haikeaakin. Olen aina ollut hyvä eläinten kanssa. Parempi kuin ihmisten.  Ne eivät vaadi mitään, niiden seurassa voi olla oma itsensä. Ei tarvitse yrittää, ei miettiä sanomisiaan, ei kontrolloida. Ne antavat rakkautta ja huomiota ehdoitta.

On tyhjiin puristetun ilmapallon olo. Ei ole luovuutta, ei voimaa sysätä uutta aaltoa eteenpäin. En ole masentunut enkä ahdistunut, lähinnä vain väsynyt. Ruumis on raskas, jäsenet painavat. Kaipaan sitä tunnetta, elossa olemisen väkevää tunnetta. Sitä kun silmut puhkeavat ja luonto heräilee, odottaa, vielä odottaa, ja sitten räjähdysmäisesti leviää vihreänä ympärille. Sitä tunnetta, kun elossa olemisen kipu ja riemu yhtäaikaa puristaa rintaa.

Elämän raskaus väsyttää. Toivoisin jotakin kevyttä, niin kevyttä kuin keijun siipi. Yksinkertaisia, kauniita asioita. Pakenen hetkeksi maailmoihini, etsimään sieltä jotakin, jotain kevyttä.

Kynnysmatto

Sun tapana on tallata
astua yli ja vallata
tila ja ala
hallita
sitä sä haluut

Sä sanot asiat niin
väärin oon toiminut
katsoisit ees joskus peiliin!

En oo sun kynnysmatto
mun kärsivällisyydelläkin on katto
et saa enää mua alistaa
käytökses inhottaa
mielialaa latistaa
masentaa
itsetuntoni murentaa
kuinka kauan aiot jatkaa?

Mun pitää olla lujana
nousta barrikadeille
taistella
ei haistatella
mut rajansa kaikella!

Sä oot vuori
mun edessä
kasvoillani on kuori
pelkään
et oo enää nuori
sekö sua kiristää?
Hämmentää,
sekoittaa sun pään
se vähentää
omissa silmissä sun arvosi

Onko aggressiivisuutesi taustalla
epävarmuus
olemassaolosta
paikasta ja kunniasta
etkö tajuu
en viedä mitään sulta haluu!

En ota enää vastaan
mulla on rajat
omat ajat,
tavat,
saan olla tässä
edessäs
pelkäämättä
häilymättä
nöyristelemättä
sulla ei oo oikeutta polkee
sun valtaistuimes ei oo korkee
halkee
teeskentelys kaamee
ja sisältä oot
    - ihan kalpee

Kuplia

Ahdistus on taas helpottanut. Jotakin kausittaista epätoivon tuulahdusta, joka piti saada purettua. Se auttoi. Nyt on taas kaikenlaista mukavaakin ilmassa, jonka voimalla jaksaa paremmin.

Pinnan alla kuplii jotakin inspiraation tapaista. Kaikki tarinat on kesken, ideat levällään. Juuri eilen puhuin Holmesin kanssa siitä, miten meillä molemmilla on aika erikoislaatuinen ajatuksenjuoksu ja mielikuvitus. Miten yhdessä illassa ennen nukkumaanmenoa voi kehitellä kokonaisen aivan uuden maailman! Millaista kapasiteettia aivoissamme onkaan, käyttämätöntä kapasiteettia. Olisi hienoa tietää mitä voisi saada aikaan jos pystyisi valjastamaan kaiken tuon kapasiteetin. Ihan millä tahansa elämän osa-alueella, en tarkoita pelkästään kirjoittamista. Vaan muutakin luomista.

Taulujen maalaus on myös kesken. Ehkä nyt kun kasvihuone on saatu sisätiloista lojumasta pihalle ja pystyyn, saan taas kämpän siihen kuntoon, että kaikki (työpöytä) on valmiina taiteilua varten. Työvälineet omilla paikoillaan odottamassa vain niihin tarttujaa. Kynät purkeissaan, siveltimet omissa purkeissaan, lautaset pestyinä maaleja varten... Pöytä puhtaana vain sitä varten, että taiteilija (jos nyt niin hienosti uskaltaa itsestään sanoa) istuisi sen ääreen työskentelemään.

Raportoin edistymisestä. Jos sellaista tapahtuu. ;)

Pettymys

Päivä päivältä vain petyin siihen, mitä sain
Näissä pyörteissä maan hulluuden.
Sielu haurastunut, mieli maahan taipunut
Onko aina vain osa ihmisen?

En jaksa, Jeesus enempää!
Kuule köyhää pyytäjää:
Ole luonani, nyt on pimeää!

Petyin vastauksiin,
Petyin tyhjän puhujiin
Sanat onttoina vain kaikuivat.
Kun sen taas ymmärsin,
Tulin alkuun takaisin.
Mistä löytyvät lauseet oikeat?

En jaksa, Jeesus enempää!
Kuule köyhää pyytäjää:
Ole luonani, nyt on pimeää!

Herra luoksesi nyt
Tulen, kaikkeen pettynyt.
Olen tyhjempi kuin milloinkaan.
Vasta kaipaukseen
Tähän jokapäiväiseen,
Opeta puhettasi kuulemaan.

En jaksa, Jeesus enempää!
Kuule köyhää pyytäjää:
Ole luonani, nyt on pimeää!

***

Tänään en jaksa tuntea muuta kuin väsymystä ja pettymystä. Tulen vanhemmaksi päivä päivältä, vaikka minun pitäisi iloita nuoruudesta. En riitä itselleni ja sitä kautta en riitä myöskään muille. En tiedä mistä löytäisin itseni, sen ihmisen joksi minut on luotu. Haluaisin palata niille juurille, kuoria kaiken turhan pois, löytää sen ihmisen joka olen, mutta en tiedä mistä lähteä etsimään. 

Pettymys velloo sisimmässä. Tuntuu välillä että elämä on sarja pettymyksiä. Tiedän että se menee ohitse, hyviä hetkiä on varmasti ihan yhtä paljon. Miksi en pääse yli vanhoista loukkauksista, tapahtumista, pettymyksistä? Yhä ne kalvavat sisintä vuosien jälkeen. Haluan jättää entisen taakse. Haluan särkeä ikeen olkapäiltäni ja olla vapaa, sillä vapauteen Kristus meidät vapautti. 

Olen väsynyt prosessin hitauteen, olen väsynyt takapakkeihin ja paikallaan junnaamisen oloon. Olen väsynyt kivistäviin raajoihin ja kipeisiin paikkoihin kehossa. Olen väsynyt pettymyksiin. Olen väsynyt odottamaan. Rakentamaan rakennusta, joka sortuu sitä mukaa kun saan sen valmiiksi. Olen väsynyt yrittämiseen. Haluan pysähtyä, haluan olla perillä. Nyt. 


Tänään minä tarvitsen armoasi enemmän kuin koskaan. Tarvitsen sitä joka päivä, mutta juuri nyt tarvitsen ristiäsi, tarvitsen veresi suojaa. Tarvitsen vahvistavaa kättäsi, lempeää ääntäsi ja lupaa lopettaa tämä yrittäminen. Tarvitsen voimaasi jättää tämä kaikki sinun hoitoosi. Tarvitsen kasvojesi valoa, läsnäoloasi, viisauttasi. Tarvitsen sinua Taivaallinen Isäni, sinä joka et minua hylkää. Ole minulle syntiselle armollinen.