Palaa pilvet taivaalla
edessä aukeaa
vaarojen sininen jono
lohduton on kirjoittajan sydän
ei ole enää
kulkijaa korpimetsien
ei paikkaa johon palata
ruohottunut
on lapsuuden saunapolku
heinät vallanneet
kasvimaan

kaikki katoaa aikanaan
laulu ja lausunta
on vaienneet hiljaiset askeleet
loppuun palanut
raskaan työn raataja
eikä ole enää
työtä
ei työn tekijää

kaikki katoaa
mutta ei rakkaus
kun se taas jaksaa
puskea surun ja ikävän läpi
siihen saakka
on vain murhe
syksy
musta sydän

Näkemiin.