Myrsky kirvoitti runoja

Heti aamusta
silmien takana häilyvä
särky

Myrsky viekottelee
oksia mukaansa
vaahteran siemenistä
lepattavien koiden kaltainen pilvi
joka  hajaantuu tantereelle
niistä ensi keväänä riesa

mietin noita koivuja
 taipuvatko riittävästi
- katkeavatko?

entä minä
taivunko?
katkeanko?

***

Myrsky

Roskisten kannet
ammottavat
jo alastomilla puilla
ei enää mitään annettavaa
vihreät pressut lepattavat
trampoliinit kimpoavat ilmaan

huutavat
postilaatikot.

*** 

Ja äkkiä sanat soljuvat
valkoiselle paperille
yhtä luontevasti
kuin ystävän kanssa nauraminen

Viisarin iskemän hetken
kaikessa järkeä
olemisessa
minussakin.

***

Myrsky kirvoittaa
uutta runoa
ensin se repii, repii,
tarttuu puita tukasta
tempoo ja räyhää
sitten yhtä nopeasti kuin alkoi
on tyven.

Niinkö elämäkin
minua lennättää
hullua harakkaa
puhurin pyörteissä?

***

Korkeat koivut,
tuulessa heiluvat
paljaat koivut
niiden taipumismäärä matemaattisesti
asteikolla mitattuna ainakin 30 astetta
kuvastavat Suomalaista identiteettiä
alastomaksi riivityt, laihat, kalpeat
alati taipuvaiset, ankeat
kauniitkin

***

Kaukaa voisin katsoa
kun puu kaatuu, katkeaa
irtoaa juuriltaan
jysähtää maahan
mistä minne
yltää sen latvus
ilma mahtavampi
noita jättiläisiä

Muutama runo vaihteeksi

Talvipuutarhani
surumielisyyteni tyyssija
tänne palaan
korini pohjalla
liinan alla kantaen
rakkaita vanhoja suruja
en anna pois
pidän käsikynkässä
tiukasti puristan
emmin
epäröin
jätän korini kivelle
ota!

Sinun kaikkivaltias kätesi
raottaa liinaa korin päällä
pohjalla, piilossa
mustunut sydämeni.

***

Makaa sohvalla
kuumeen kourissa
kastelen rättiä
kannan mehua
huoltakin.

Kävin kaupalla
kurkkukarkkeja,
jogurttia,
suklaalevyn itselleni
vaikka ne kesäkilot
en jaksa välittää.

Raavin kissan pehmyttä napanöyhtää
yritän tasapainoilla
saman tuolin reunalla
kissa nukkuu
ei sillä ole
ahdistusta
sillä on
tässä ja nyt.

***

Runojako taas
samalla
surumielisyyden siniharmaalla
sävytettynä
kuka sen minusta
irti repisi
pois pyyhkisi?
luotu on
Kaikkivaltiaan kädellä maalattu
sieluni maisema
vihdoin alan
hyväksyä.
Katso
minä se olen.
Minullakin lupa
olla olemassa.

Lohduton surumielinen olo. Roikun kiinni tässä runossa, jonka kirjoitin:

Rohkeutta
päästää irti.

Ja katso
sinun vanhuutesi päiviin saakka
minä olen sama
nostan
kannan
pelastan.

Tänään tajusin
pitää purkaa vihaa
pitää antaa
nyrkkien viuhua
ärräpäiden paukkua
lautasten lennellä
vajan seinään.

Ketä se hyödyttää
jos minä äksyilen?
Puhisen, pihisen,
kiehuva pata,
höyryn on päästävä pois
tai soppa tulee yli!

Keneltä se on pois
jos vanhat astiat
saavat käsissäni nimen
hylkääminen
pelko
epävarmuus

murskaan ne
minä niille näytän!
riks räks
sirpaleista
uutta elämää
niin kuin pitkän talven jälkeen
maasta puskee krookus. 

Komposti

Sinne vien
kaikki keittiöni
jätteet
möyhin
hoivaan
kastelen.

Kuivuneet kukkien lehdet
banaanin kuoret
vanha soppa jääkaapin perältä.

Muhennan,
käännän
tutkin
käymisen aiheuttamaa
höyryä.

Se vain on jotakin sellaista
missä järkeä
tässä elämässä
jotakin
hyödyllistä
 - muheva multa. 

Poems poems...

Kuka olisi uskonut
että vielä
vanhoilla päivillä
syntyy uusia unelmia
juuri kun luulin
että ne kaikki ovat kuolleet
oikein murehdinkin
sitten tajusin
kas täyttynyt
taas yksi
ja pinnan alla kytee
tusina uusia.

Vaikka luotto
oli jo mennyt
yllätti
mokomakin elämä!

***

Kissan korva kääntyy
vaaleanpunaisesta nenästä tuhina
matala hyrritys
elämänlankaa
kehrää turkin alla. 

***

Kirjoitan
vaikkei ne rivit
aina silmää korvaa
miellytäkään.
Vaan eipä tämä elämäkään
sen kummempaa ole
nousujohteista
laskujohteista
välillään tasapainoillen
kohti uutta huomista.

*** 

Kissan silmästä
rähmän otan pois
silitän valkoista otsaa
miten osaakin olla
niin sydämeen käyvä
tuo sieluton otus
näemmekö vielä
jossakin toisaalla?

***

Spiraalin keskiössä
kohti syvenevää äärettömyyttä
maailman laidalta
hyppäsin alas
valehtelisin jos sanoisin
ettei pelottanut.

Runoin

Kirjoittaa
mitä sitä muuta voi
ikuistaa päivät
hetket
mitättömin sanoin
yrittää keksiä
toinen toistaan
kuvaavampaa adjektiivia

***

Unikuvissani
muutuin kevyeksi
kuin syksyinen puunlehti
leijailin metsässä
valonsäteiden kehdossa
kieppuen, pyörien
aika pysähtyi
spiraalin keskelle
hidastetusti
hetken tunsin
mitä valo on.

***

Naakat kylpevät
tien laidan
lätäkössä
ei ne mieti
mitä huomenna
voi kun se sanoi niin
kun loukkasi ja satutti.

Kohauttelevat siipiään
olkapäiden sijaan
niiden elämän kevät
on nyt
sulaneiden lumien muodostama
rapakko.

***

Tuntemisen raajarikko
ulosannin mestari
siinä mahtava kombo
elämä on
sinä ja minä
loukkaus ja anteeksipyyntö
mitä jos
tästä duosta
tuliskin trio
enää ei olisi
oma napa
se kaikkein lähin
tilalla
ainainen syyllisyys
huoli jostakin toisesta.

***

Olen uhrannut elämäni
toisten tahtojen täyttämiseksi
olen sanonut
kyllä kyllä, toki toki
enää en jaksa
nyt on vain ei, ei, ei tänään
olen itsekäs paska
tästä eteenpäin
totutelkaa siihen.

***

Mistä sitä kirjoittaisi
muusta kuin tästä
tunteiden karusellista
jonka tahtoisi
edes joskus pysähtyvän
että ehtisi edes rauhassa
oksentaa.

Mistäpä muusta
näitä runoja syntyisi
elämisen tuska
se se on
joka pusertaa sanoja paperille.

Kun joskus voisi
sanoa että
osasin.

***

Ei ylpeys
ollut minun syntini ikinä
kyllä minä tiedän paremmin
sitä en ikinä sanonut
aina oli
ei tästä mitään tule
en pysty
ei minusta
mihinkään ole.

Luomisen tuskasta
palaa oivallinen teos
keramiikastakin
poltettava pois
orgaaninen
ehkä minustakin
tämän ahjon jälkeen
tulee jotakin.

***

Keneltä se on pois
jos minä
tänään elän elämäni
kuten olisi pitänyt
joka päivä elää.

Ketä minun
taiteeni satuttaa
ja miksi?

Ei ole vapautta luoda
kaiken minkä teet
saa maailma repostella
sinun sisimpäsi helmet
heitellä sikojen eteen.

Kannattaako
edes yrittää.

***

Avaan kirvelevät silmäni
aamukin verestää
saa minut räpyttelemään
toipilas olo.

Mitä sitä sanoisi
yksi päivä
kitkuteltavana eteenpäin
ja niin meni vuosi
elämästäni.

Mutta vielä joku päivä
valo on lempeä
silmät kirkkaat
ja kasvoja valaisee
hymy.

Tavallinen on uusi luksus

Vielä kiitollisuudesta. Olen muistellut niitä päiviä, kun kirjoitin tätäkin blogia niin kovassa ahdistuksessa, niin syvässä synkkyydessä, ettei siellä ollut valoa. Olen ajatellut niitä päivä, kun olin niin ahdistunut, etten voinut syödä. Se asettaa ajatuksia tärkeysjärjestykseen. Miten kiitollinen silloin olin normaalista päivästä. Kun oli vain tavallista ja tylsää. Tavallisesta ja tylsästä tuli luksusta silloin, kun suurin osa ajasta oli tuskaa ja ahdistusta. Mietin miten siunattu olen, koska voin kokea iloa. Kun katson orkidean kukkasta, koen iloa. Kun tarkkailen puukiipijää lintulaudalla - koen iloa. Kun silitän nukkuvia kissoja - koen iloa. Kun katson aviomiestäni - koen iloa. Normaali olotila saati ilo, eivät ole itsestäänselvyyksiä kun on kokenut niin läpitunkevan synkkyyden, ettei sinne tunnu tulevan valoa mistään.

Kun katselen taaksepäin noita aikoja, olen kiitollinen. En pelkästään siitä, että minun on nyt parempi olla. Olen oikeasti kiitollinen masennuksesta, sillä se johdatti minut ihmisten piiriin, ystävien piiriin, niiden ihmisten luokse, jotka tukivat minua kun en itse jaksanut seisoa, ennen muuta tuon pimeyden kautta pääsin takaisin Jumalani luokse. Ei sillä, että olisin häneltä ollut salassa silloinkaan kun pimeys minut peitti.

Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?

Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.

Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa,

sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.

Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon",

sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo. Psa. 139: 7-12   Jokaisessa päivässä on jotakin, mistä voi olla kiitollinen. Jos ei mitään muuta, niin se, että aamulla saa nousta omasta sängystään ylös ja kävellä omilla jaloillaan. On paljon asioita, joista voi olla kiitollinen, kunhan vain oppii näkemään niitä asioita. Vaikkei tuntuisi kiitolliselta, voin silti valita ja kaivaa esiin ne asiat, mitkä ovat hyviä. Voin kirjoittaa ne ylös, kaivaa ne esiin, vaikka tunteet menisivätkin aivan toisia raiteita. Silloin voin oppia, että niitä hyviä asioita todella on, vaikka ei tuntuisikaan siltä. Omiin ajatuksiinsa voi vaikuttaa.  Tänään olen kiitollinen siitä, että vaikka olen kipenä, saan luvan kanssa levätä, olla sohvalla ja katsoa televisiota. Olen kiitollinen tomaattikeitosta, jota mieheni teki. Olen kiitollinen kissoista, jotka pitävät seuraa ja joita saan silitellä. Olen kiitollinen, että minulla on vapaus valita mitä teen ja mitä en. Kiitos.

Syvimmänkin haavani
sinä näit
ristilläsi kannoit
selkäsi ruoskaniskuissa
minun tuskani
siellä yhdessä viillossa
minäkin olen, piilossa
henkäisit viimeisellä hetkellä
- Jumalani, miksi minut hylkäsit
tuossa lauseessa
teit kaiken täydelliseksi
kanssasi kuolin
ja kanssasi ylösnousin
kanssasi saan elää,
nyt
aina
iankaikkisesti.
Amen.

***

Kaivautuu esiin
kivun kautta
uudet värit
heleämmät
verta vuodattamalla
puhtaan punainen
kirkkaampi sininen
taivas,
lampaanvillan
valkoinen.

***

Kiitollisuus

Tänään olen kiitollinen nuotiosta omalla pellolla iltahämärissä, makkaran paistosta. Istuskelusta hiljaa isännän kanssa vieri vieressä tulta katsellen. Tämä koti on ollut niin iso ilonaihe, että sitä ei voi edes sanoin kuvailla. Piha, puutarha, talo. Kaikki tässä. Olen tuntenut itseni niin siunatuksi ja kiittänyt tästä ihanuudesta.

Muitakin hyviä asioita on tapahtunut. Tajusin, että pitkään rinnan alla kytenyt haave hevosharrastuksen elvyttämisestä on todella ollut minulle unelma. Tähän taloon muuttamisen jälkeen olen sanonut, että minulla ei ole unelmia, että ainoa unelmani täyttyi tässä kodissa ja pihassa, mutta hevostelu on ollut kyllä unelma - nyt kun tarkemmin ajattelen. Nyt minulla on heppa, jota käyn kerran viikossa ratsastelemassa. Hän on leveäselkäinen, lempeäluonteinen ja varmajalkainen. Hänestä tulee minun uusi ystäväni. Se tuo sanoinkuvaamatonta iloa, kun saa taputtaa hevosen pehmeää turpaa, harjata ja silittää kiiltävää karvaa. Nousta selkään ja köpötellä metsäteitä yhdessä.

Kiitollinen olen myös kylvöistä, joita sain eilen tehdä. Kylvin kukkia, kirsikkatomaattia, pari hopeakuusen kävystä napattua siementä. Katsotaan miten käy. On ilo katsella kukkasia ja odottaa mitä mullasta nousee ja miten kylvöt onnistuvat.

Kasvien ja puutarhan hoitaminen on terapeuttista. Se tuo tyydytystä kun näkee kättensä työn. Paljon saa aikaan jo muutamassa tunnissa. Sitten kun näkee, että kasvit viihtyvät, kukoistavat, lisääntyvät - onko sen parempaa palkintoa? Ne luovat kauneutta ympärilleen, niistä voi olla hyötyä, kuten vihanneksista ja yrteistä ja marjoista, ne tuovat omavaraisuutta. Iloitsen puutarhanhoidosta, iloitsen kasveista, puista, pensaista, pellosta, ja vähän nokkosistakin.