Monday, August 15, 2016

Tumma seuralainen

Minä tulin sinua varten. Kirjoitin sanani, tarkoitin niitä. En puhunut tyhjää. En kirjoittanut tyhjää. Paperini ei ollut valkoinen. Minä tarkoitin sitä, mitä kirjoitin. Tiedänkö enää itsekään, mistä kirjoitan... Sanat haipuvat, tekstit tuhoutuvat ja palavat. Liekit nuolevat kirjojen kansia.

Joskus minä olin nuori ja kaunis. Nyt olen karrella. Karrella tästä elämästä.

Toipilaan olo. Schjerfbeckin toipilaan olo. Hauraana, niin hauraana, tuolissa, katselee kukkaa. Lakanaan kietoutunut, kalpea lapsonen. Vaan minä en ole lapsi enää. Minä olen hylännyt sen, mikä kuuluu lapsuuteen. Vai olenko...

Nyt se saa tulla, luovuus, se jota kenenkään sanat eivät saa murskata!
Se millä minä luon,
se millä minä isken!
Siveltimeni on miekkani
ja punainen väri vereni
antaa sen virrata
mustaa maalaan jos huvittaa. Ihan sama jos se ei sinun mielestäsi ole väri. 

Minun paperini ei tule koskaan enää olemaan valkoinen. Paitsi sitten, kun kaikki musteet on kulutettu ja jokainen sana kirjoitettu. Kun ei enää sivellin pysy käsissäni.

Haluan luopua syyllisyydestä. Se on ollut niin kauan tumma seuralaiseni, että se on jo kasvattanut parran ja nimen. Muodostanut itselleen identiteetin. Ehkä hän kehittyy niin paljon, että jonakin päivänä toteaa, miten tylsää seuraa olen ja lähtee kävelemään? Tervemenoa! En jää kaipaamaan.

Onko, onko minulla oikeutta olla se, kuka olen
kuka minä olen?
Peilissä näen
vieraan naisen.

Näköjään kirjoitan ajatukseni maalauksiin. Siirrän tunteeni maalauksiin.
Kai seuraavana valuvat kellot
hulluus.

Haluan luoda.
Jotain.
Ihan sama mitä.
Ihan sama tuleeko rumaa
kaunista.
Minä luon.

Hän sanoo, katso minä luon uutta.

Thursday, August 11, 2016

Huuto

Toisina päivinä ei ole kuin rumia sanoja
kirosanoja
ei yhtään kaunista, ei mitään rakentavaa
vaan niitä joilla alimpaan toivotetaan

en jaksa enää hyssytellä!
enää en jaksa olla se
joka muotoutuu kaikkiin välitiloihin ameeban lailla
joka on sitä väliainetta kaikkien vittumaisten tilanteiden välissä
ja jokaisen ärsyttävän ihmisen välissä
että kaikki menee kivasti ja mukavasti
ettei kenelläkään olisi paha olla
olkaa hyvä ja pyyhkikää paskaiset kenkänne vapaasti
kumarrun tähän näin maahan asti, siihen vain rohkeasti,
parhaaseen pyhäpaitaan olkaa hyvät

ettei kenenkään olisi paha olla

vaikka oma sisin huutaa suoraa huutoa
Munchin huutoa sillalla,
kalpeakasvoisen hullun huutoa,
vaikka kuinka sydän vuotaa
mustaa, tahraavaa tervaa
ei se mitään
vielä on vähän jotakin annettavaa
muille
vähän jotain. Annettavaa.
Muille. 

Toisina päivinä
ei ole sanoja.