Sunday, December 10, 2017

Raakile

Kuin raaka hedelmä
minun sydämeni
ei tule valmista
tässä elämässä
Jumalani Jumalani
miksi minut hylkäsit?
Kaiken olet kokenut
kaiken kärsinyt
siksi sinä osaat
niitä armahtaa
jotka kärsivät
sinä tiedät
että kaikki kulta
on karaistava
tulella
ja minä olen jo
palanut niin kauan.

Katso käsieni kuppiin
ei ole kertynyt mitään
vain neulasia ja tuhkaa
milloin
milloin sinä täytät
minun astiani
elävällä vedellä?

Odotan.

***

Koskaan en halua
luopua siitä
mitä sinä olet antanut
armostasi.
Sillä se on kaikki
mitä minulla on
jäljellä.

***

Katso olen kuin raaka hedelmä
olenko mitään oppinut
kaikkien karikoiden kautta
ontuen maaliviivan yli
riittääkö
jokaisen ryteikön
olen kolunnut
polvet ruvella
kädet mullassa, verinaarmuilla
annan ne sinulle
ei minulla muutakaan
ole.

***

Sinä sanoit
lapsen kaltaisten
on taivasten valtakunta
minä katson tuota lasta
viaton
ei hän vielä tiedä
tästä maailmasta mitään
oi Herra
anna minulle viisautta ja voimaa
osata kasvattaa lapsestani ihminen
kaikessa keskeneräisyydessäni
tee minusta riittävä
tee minun sylistäni niin avoin
että siihen aina on tilaa kiivetä
tee minun sydämestäni niin lämmin
että en koskaan käänny pois
tee minun käsistäni niin vahvat
että ne jaksavat kantaa kaiken kivun
ja päästää irti
sitten kun on aika on.
Sinä lupaat:
minä en jätä enkä hylkää.
Siinä pysyn kiinni.
Sinun sylisi on avoin minulle,
sinun kätesi vahvat. 
Koska sinä annoit
minusta tulla äidin
minä riitän.
Lapselleni minä riitän.
Amen.

Friday, November 17, 2017

Kulissit ja ruoskat

Välillä tekee mieli huutaa
kun ei ehdi mitään
kun edes tämän yhden helvetin kahvikupin
tuntien päästä
haaleana lilluu
minäkin lillun
haaleana.

Sitten kun se hetki tulee
lapsi nukkuu
vihdoin ja viimein
pitkän taistelun tuloksena
en jaksa
edes ajatella
mitään

Ikinä, ikinä en sano
sille pienen vauvan äidille
että nauti
NAUTI
se on kuin kirosana
kuin lyönti vasten kasvoja
niinä päivinä
kun olisi valmis antamaan ruumiinosia
siitä että saisi nukkua
kun tekisi mieli lyödä kuulosuojaimet
että jaksaisi kuunnella huutoa
johon ei mikään auta
se on kuin syyllisyyden miekka
joka halkaisee sydämen
etkö nyt nauti lapsestasi
nauti nyt kun sen halusitkin
Ei sinulla ole oikeutta valittaa
kun kerta itse sen halusit.

En sano. 
En ikinä en.
En sano.

Ikinä en sano.
En sano,
kyllä meillä näin tehtiin.
Näin ja näin.
Meillä oli niin helppoa.
Meillä herättiin kerran yössä.
No meillä ei tehty. 
Ehkä kokeiltiin.
Ei toiminut.
Kiitos ja näkemiin.
Voitte tunkea neuvot sanonko minne ... !

Kelle sitä sanoisi suoraan
miten hiton väsynyt sitä on
tähän pimeyteen
joka syö sielunkin
sielun voimatkin.

"No sullahan on sentään terve lapsi."
Niin on.
Syyllisyys.
Se on saanut aivan uuden olomuodon.
Se näyttää peilikuvaltani.
Tismalleen samalta.
Ja se on tänään ihan helvetin ruma.
Se on väsynyt. Vanhentunut. Harmaantunut.
Sen kasvoilla ei ole nähty meikkiä viimeksi kuin ristiäisissä.
Se ei ole nukkunut puoleen vuoteen täyttä yötä.
Se ei jaksa kulisseja.
Se ei jaksa jaarituksia.
Sen tekee mieli sanoa
miten asiat on.
Sitten se vänisee omaan blogiin.
Väniseepähän edes johonkin.

***

Kohta joulukuu.
Ikkunasta katson
mustaan aukkoon - marraskuuhun.
Linnut tutkivat
tyhjää talipallotelinettä
yhtä tyhjä olen.
Harakat nokkineet
sieluni rippeet.
Näillä mennään.
Pelkällä tyhjällä
verkon palalla.
Josko siinä vielä talin jämät.
Näillä mennään.

***

Kiitos kun sain valittaa. Tyhjä sivuni.
Et arvostele.
Sinulle voin sanoa
miten asiat on.
Sinulle en jaksa valehdella.
Josko enää muillekaan.
Ketä varten on kulissit
Sinua
vai minua?
Enää en jaksa
esirippua kannatella
tulkoot alas.
Meillä on
haiseva komposti
vaipparoskis
ja hapertuneita lehtiä
eteisen matolla.

***

Ne sanoo että minussa on voima
leijonan voima
minusta tuntuu
kuin olisin jotain venyvää materiaalia
jota voi loputtomasti viruttaa
eikä se katkea
ehkä se perstyy
kuluu
mutta ei katkea. Ei piru vie millään.
Sillä, sillä mennään nyt.
Ja kahvilla.

***

Ensimmäisen kerran
puoleen vuoteen
yhtenä iltana
saunan lauteilla
istuin
hetken
eikä ollut
kiire mihinkään.
Ensimmäistä kertaa.
Puoleen vuoteen.
Se oli hetki se.
Sellainenkin.

***

Sanat joista minulle on ollut hyötyä
- tein teille ruokaa
- saanko ottaa vauvan syliin?
- voinko auttaa jotenkin?

Kiitos.
Kiitos että on niitä
joilla on sanoja
niitäkin sanoja
jotka ei ruoskan tavoin
iske poskille
minulla on kyllä ruoskia
omastakin takaa kiitos.
Liian paljon on. 

***

Ripustettiin jouluvaloja.
Pienestä ilo.
Valon tuikahdus.

Monday, October 30, 2017

Iho muuttuu pergamentiksi

Sana sieltä,
toinen täältä
tänään mietin
mihin tämä aika kiitää
se kiitää
pois kasvoiltani
pusikoituneista kulmakarvoista
tunnistan olevani
äiti.

***

Toinen on ihan uusi
iho sileää, vauvanpehmeää
toisen korroosio on jo alkanut yli 10 vuotta sitten
peilissä eron näkee
ihon värissä, koostumuksessa
se pelottaa

viisikymppinen ystävä kertoi
iho muuttuu pergamentiksi
vanhemmiten
onko monta hienoa tarinaa
minunkin ihooni piirretty
sitten kun olen vanha
          - jos Luoja suo

***

En enää voi kuolla
sillä kuka silloin
minun pienestäni
huolta pitäisi?
Sekin pelottaa.
Ei enää niinkään
omasta puolesta.

***

Iltaisin olen kiitollinen
kun saa nukahtaa
edes muutaman tunnin
enää en tiedä
milloin ajatukset ovat unia
ja unet ajatuksia.
Ei sen väliä
kunhan edes joskus
nukutaan.

***

Sinä olet kuu
minun taivaallani
sinun hymysi
on aurinko minun
aamussani.
Sinä minun
ja minä sinun.
Lapseni. <3 p="">
***

Tuohon pyöreään, saunanpunaiseen poskeen
painan suukon
sinä nauraa kiherrät
se on ihanin ääni maailmassa
sinä tarvitset minua,
nyt jo minäkin tarvitsen sinua.

Asennan toppahousujen vyötärön
takaisin kireälle
vielä viime talvena
sinä olit vasta kasvussa
siellä ihoni alla
minä pelkäsin niin paljon
ja nyt olet täällä,
olet pian puolivuotias
kohta ryömit
kehityt hurjaa vauhtia
en voi uskoa todeksi
tätä kaikkea kun ajattelen.
Minä selvisin.
Ehkä horjuen
ehkä en niin hyvin
kuin monet muut
mutta selvisin
ja sinä voit hyvin.
Se on tärkeintä. 
Ja minä rakastan sinua.

Punainen poski, suukko.
Pikkuinen nyrkki joka hakeutuu suuhun.
Sinä olet voitto,
sinä olet helmi avaamastani simpukasta.
Sinä olet
enemmän kuin uskoin.
Enemmän kuin osasin ajatella.
Niin paljon enemmän.
 

Monday, October 23, 2017

Pohjavettä

Tänään
itketään kilpaa
lapsi ja äiti
siinä järjestyksessä
kun minä en tiedä
mikä sinun on
se raastaa
yritän
yritän parhaani
yritän kaikkeni
ei riitä
kohta taas
kaikki hyvin sinulla
pieni käsi lelun päällä
nukut
minä en saa
itkua loppumaan.

***

Vielä senkin jälkeen
kun ei enää jaksaisi
jaksaa vielä
vaikka kuinka pitkään
Ei se elämä lopu
jos itkee päivän
ei se lopu
päivä onneksi loppuu
joskus yökin loppuu.
Pimeys väistyy.
Et vain tiedä milloin.
Sitä odotellessa.

***

Minä koetan muistaa
Sinun sanasi on lamppu
joka valaisee askeleeni
se on valo minun matkallani
- onhan se ihollenikin ikuistettu
Sana sinun sydämeltäsi.
Mutta nyt on niin kovin
niin kovin
pimeää.

***

Tässä minä olen
eikä mitään annettavaa
kaikesta olen jo
luopunut
pohjalta
voi vielä kaivaa syvemmälle
odotan
odotan sitä
virvoittavaa vettä.
Ehkä se onkin
pohjavettä

***

Thursday, September 28, 2017

Tänä syksynä
en ole ehtinyt edes ahdistua
kaiken kuolemisesta
kun uutta elämää
olen niin
kiivaasti varjellut

nyt enää
eniten kaipaisin
syvää, kuolemankaltaista
unta.

***

Kaikki nämä tunnetilat
minua repivät
voinko luottaa
Sanaasi enemmän
kuin tähän vellovaan myrskyyn?
Voinko silloin
kun ahdistuksen tumma kivi
rintalastan alla, sydämen sijasta
voinko silloin luottaa
 - ei minulta mitään puutu

Öisin kaikki möröt
ryömivät koloistaan
riivaavat ajatukset
ahdistuksen tumma sametti ylläni
koiperhoset sitä nakertavat
silloinkinko
- minä en sinua hylkää enkä jätä

***

Saako minunkin nääntynyt olemukseni
olla kuin virran partaalle istutettu paju
sitä elävää vettä
ikävöin
tämän kivun keskellä
löydänkö sen rauhan
jonka lupaat?
Onko se totta
rauha? (kuinka se voisi olla? Sinun oma rauhasi, Jumalan rauha!)

Kaiken tämän kiireen, suorittamisen, väsymisen
tämänkinkö keskellä rauha,
ei sellainen mitä maailmasta
sinä kutsut lepäämään, virvoittavien vetten tykö
sinä sanot
- olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. 
(kuinka? voi kuinka?)

Annatko todella
Pyhän Henkesi
minunkin
kurjaan olemukseeni?
Aivan ansaitsematta
tämäkö lahja minullekin
tässäkö minäkin riitän?
Olen kelvollinen
sinun rakkautesi tähden.

Sinun ristisi on jotakin
niin yksinkertaista
tavallista puuta
se on jokaisen
ulottuvilla
ei korulauseita
ei sudokuja
ei piilomerkityksiä.
Se on tässä.
Se on kivussa.
Se on elämässä.
Se on ilossa.
Se on arjessa.
Se on sydämessä.

Sinä olet.
Kiitos.

***

En minä osaa
niitä hienoja rukouksia
iltaisin vain
epätoivoisesti pyydän
anna meille unta
ja sanon
- ota kaikki.
Ja se riittää.


***

Sitäkin se usko on
että hiljaa rukoilin eläinlääkärissä
että onnistuisi
virtsan puristaminen rakosta rauhoitetusta kissasta
että yksi pistos vähemmän.
Sitäkin se on.

Kotimatkalla,
kissa nukkuu,
kiiruhdan kotiin vauvan luo
minun on nälkä
päätä särkee
väsyttää
muistan äkkiä ennen risteystä
- kiitos.

***

Niin arki
on minusta aina ollut
hienoa.
Juhlan keskellä
aina epävarmana.
Arjessa on
kompostin tuoksu
- multaa.

Wednesday, September 13, 2017

Marjatahroja kerniliinalla

Joskus on
ihan hyvä olla
kirjoittaisinko siitä silloin?
Miten ne kivun ja kärsimyksen täyteiset päivät
synnyttävät
niin paljon puhuttelevampaa tekstiä
vai liekö mielenlaadussa
jotakin vi-kaa vi-kaa

On hyvä kun ei ehdi aina miettiä
kaikkea pohjamutien kautta
kääntää aivan jokaista multakokkaretta
peltoon hukkuneen kultasormuksen toivossa
kun ei ihan jokaista heinänkortta tarkastele
suurennuslasilla sänkipellossa
aivan jokista tomuhiukkasta
ehdi laskea.

Välillä hyvä
kun kahdet päikkärit
saunan pesä ladattuna
isännän lohilaatikko.

Sitä se elämä on.
Marjatahroja kerniliinalla.
Mutta on ne kaksi
marjat
liinat.




Monday, September 11, 2017

Mätänevää

Kaikenlaista mätänevää
tässä syksyssä
perennojen lehdet
puiden armeijanvihreä muuttuu oranssiin ja kultaan
mätänevät ajatukset
kuin sienet
jotka lätsähtävät vanhuuttaan eltaantuneiksi kasoiksi
kunpa ajatuksenikin
samalla tapaa katoaisivat
ja lakkaisivat olemasta
tomua vain.

Aina koetan harpata liian pitkälle
liian leveän ojan yli
sen sijaan
että panostaisin kunnollisen sillan rakentamiseen
sellaiset jutut on aina olleet
niin vaikeita
suunnittelu
hidas kehittyminen
naulojen ostaminen
KUN PITÄISI OLLA JO VALMISTA KIROSANA!

Tämäkö se koulu
jolla minusta nuijitaan
kärsimättömyys pois?
Tämä vauvajuttu
välillä keskityn
olennaiseen
hymyilen, leikitän, rakastan,
pysähdyn
välillä kaikki vilistää mielessä
pyykki
remontti
piha
rentoutuminen (mitä se on)
asioiden hoitaminen
Kun ei ole tottunut jättämään kaikkea roikkumaan.

Kysyn
miksi kaiken pitäisi olla valmista
ei koskaan tule valmista
edes silloin
kun elämän mittainen matka loppuu.
Milloin opin?
En tarvitse kenenkään mielipidettä.
Saan ihan itse päättää.
Sanoa kerrankin että ei käy.
Milloin oi milloin?
Siinäkin hosun. Haluaisin jo nyt.
Olla parempi.

Missä se oivallus,
että jo riittää?
Minä riitän.
Tämä epätäydellisyys on täydellistä
tämä riittämättömyys riittävää.
Minussa se kaikki
mitä tarvitaan.

Milloin uskon?
Että
se on jo
täytetty?

***

Puintiaika.
Mihin on kaikki kesät kadonneet
sateisiin
usviin
kylmiin iltoihin
aina syksyssä
luopumisen haikeus
kuoleman kosketus
vaikka elämän lupaus
säilyy
siellä mullan alla.

***

Välillä kaikki on niin haurasta
niin haurasta että sudenkorennon siiven isku
rikkoisi sen
mielen, ruumiin, jaksamisen, ilon
mihin katosivat ne lapsuuden päivät
joissa ei ollut vastuun painavaa taakkaa
nyt vasta ymmärrän
lasten kaltaisten
Taivasten valtakunta

***

Onko minussa riittävästi naista
riittävästi emäntää ja akkaa
munaakin pitäisi olla
naisellisuutta, kellohelmaa,
mitä hiivattia se sitten tarkoittaakaan
onko minussa
riittävästi äitiä, lämpöä, rakkautta,
kykyä olla kärsivällinen, syliä
kun tuntuu että olen se
talven yli pihalle jäänyt
rottinkituoli
maalit hiutuneet
kaikki olennainen
- katkennut pinna

***

Tästä keskeneräisyydestä
voisin kirjoittaa loputtomasti
annan kaiken tulla
mitä hyödyttää työntää tätä sisälle
kun keuhkot räjähtää
siitä tukahdetusta huudosta.

Poltan kirjeitä saunan pesässä.
Olo turta.
Ei se kadota minun menneisyyttäni
tuhka pyyhi arpiani.
Kaikki ne asiat
sydämen sarkofagissa.
Kenellekään
en kerro
enkä näytä.
Sitä mustaa sisustaa.
Sinetöin ikuisiksi ajoiksi.
- mutta Jumala tutkii sydämet.

***

Mitä se on
olla äiti.
Se on sitä kun
katsoo pahaa haavaa
eikä näytä pelkoa
se on tyynnyttävä puhe
kun sisäisesti kirosana
se on sitä kun katsoo
pientä elämää
ja ajattelee
että jos en mitään elämässä
jos en mitään osannut
pystynyt
kyennyt
saavuttanut
- niin tämän saatoin maailmaan.
Jos en mitään muuta.

***

Tämä tunne
kuin tumma satiiniliina
kireästi kaulan ympärillä
palan tunne
aina ei muista
että se nousee
kuin meren aalto
voimakkaana
pelottavana
mutta lopultakin
särkyy rannan kallioihin.
Ei sitä muista.

***

Laukkaa laukkaa nopeasti
hevoseni tumma
alta yön piinaavan
hulmuharja humma

Iske iske kipinää
kaviosi rauta
polta pois painajaiset
niille syvä hauta.