"Etkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut, että Herra on ikuinen Jumala, koko maanpiirin luoja? Ei hän väsy, ei uuvu, tutkimaton on hänen viisautensa. Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa. Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy." Jes 40:28

Usko on elmäni tärkein asia. Jumala on elämäni tärkein ihminen. Ilman Jumalaa, en olisi mitään. Ilman Jumalaa, ei olisi elämää. Kiitän Herraa siitä, että hän kutsui minut takaisin polulleen, armahti taas kerran. Antoi rakkauttaan ja antaa yhä.

Usko ei ole omaa suoritusta. Usko ei ole jonkin tunteen harjalla liitämistä. Usko on välillä rämpimistäkin. Usko on luottamusta siihen, että vaikka en aina kuule Herran ääntä, tiedän että hän on lähellä, uskon sen ja luotan siihen. Ilman tunnettakin. Usko on syvempää kuin tunne. Rakkaus on muutakin kuin tunne. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on väkevä, enemmän kuin tunne joka voisi haihtua pois. Rakkaus on tahtomista ja päättämistä, järkeilyäkin joskus. Jumalan rakkaus meihin ei horju koskaan, hän vie päätökseen aloittamansa työn.

Usko ei ole mitään, minkä voin suorittaa itse. Omilla teoillani. Omassa voimassani, koska siinä en ole mitään. Kuinka voisin omassa vajavuudessani saavuttaa Taivaan? Kuinka voisin olla niin hyvä, että pääsisin edes lähelle sitä kapeaa porttia? En mitenkään! Ensimmäinen askeleeni on pyytää armoa, tajuan oman syntisyyteni, sen että tarvitsen Jumalaa todella. Vasta sen jälkeen Jumala voi minua muuttaa ja käyttää, ohjata parempiin tekoihin ja tekemään parannusta.

Jumala on väkevä, Kaikkivaltias, Laupias, Kristus, Armahtava Herra, Rauhanruhtinas. Jumala ei pakota ketään uskomaan, ei pakota ketään yhteyteensä vaan haluaa kutsua. "Tulkaa minun tyköni te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon." Eikö se olekin ihmeellinen sanoma? Tulkaa, minä annan teille levon. Ei Herra sano, tulkaa ja kilvoitelkaa tienne taivaaseen, tehkää työtä ja repikää selkänahastanne saavutukset joilla pääsisitte Taivaan porteille. Ei, ei todella. Jumala kutsuu lepoon, vapauteen. Antaa tehtävän, mutta se "ies" on helppo ja kevyt kantaa. Jumala antaa jokaiselle jotakin, omien kykyjensä mukaan.

Herra on rakkaus, Herra on voima. Ymmärrän oman pienuuteni ja itken polvillani lattialla, kun se hyökyyy ylitseni. En ole mitään. En ole minkään arvoinen. Mutta silti, olen Jumalan lapsi. Saan olla arvokas. Saan silti olla hänen armossaan ihminen, hänen kuvajaisensa, hänen lapsensa, hänen työntekijänsä.

Kiitos Isä, ettet jätä mitään puolitiehen. Kiitos, että saan uskoa, saan todella turvata sinuun ja saan sinulta apuni. Kiitos että kutsuit minut takaisin ristin juureen. Pidä minut tässä, älä anna minun enää harhailla. Kiitos armostasi, rakkaudestasi, kaikesta mitä annat. Anna minun pysyä nöyränä lapsenasi, opeta minua ja anna minulle viisauttasi. Ei niin että minä, vaan sinä minussa.