Uusi aamu, uusi viikko. Pelottaa mitä se tuo tullessaan, vaikka nyt onkin melko hyvä olo. Pelkään, että ahdistus ei lähdekään pois, että se onkin pysyvä tila. Pelkään tätä Tietä, millaisia haavoja se avaa taas, millaiseksi muutun kun eheydyn - jos eheydyn. Pelkään, että minusta tulee joku toinen ihminen, että se vaikuttaa elämääni ja tekemiini valintoihin. Pelot on epärealistisia, mutta kun ne saavat vallan, on turha yrittää ajatella järjellä. Lohdullista on se, että suurin osa pelkäämistämme asioista ei tule koskaan tapahtumaan...
Olen miettinyt paljon asioita ja lausahduksia, mitä usein sanomme toisillemme
- koeta ajatella jotain muuta
- älä itke
- älä mieti liikaa
Mitä ne oikeastaan tarkoittavat? On ollut vaikeaa antaa itselleni lupa itkeä ja surra asioita, joista on surua elämääni tullut. Aina pitäisi purra huulta ja koettaa jaksaa, miksi? Miksei tunteita saisi näyttää? Miksi se olisi heikkoutta ja toisaalta - miksi heikkous on pahasta? Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. 1.Kor. 1-27 Ehkä todellakin täytyisi miettiä asioita, että ne solmut aukeaisivat ja ymmärtäisin miksi minusta tuntuu tältä...
No comments:
Post a Comment