"...on johtunut meteoriittisateesta, joka ilmakehään joutuessaan, satoi alas tulisina kappaleina. Kuitenkin tiedemiehet selvittävät vielä mistä äkkinäinen sade on saanut alkunsa ja kuinka meteoriitit ovat selviytyneet ilmakehän lävitse yhä palavina, sillä normaalisti meteoriitit jäähtyvät pudotessaan maan ilmakehään. Kaikkia ihmisiä kehoitetaan pysymään rauhallisina ja kaupungit organisoivat siivousjoukkoja, jotka päässeevät kaduille jo tänään siivoamaan tuhkan aiheuttamaa sotkua..."
Moira nojautui sohvan selkänojaa vasten ja tuhahti. Tähän ikään mennessä nainen oli oppinut jo jotakin - sen että mikään ei ollut sitä miltä näytti ja että kaikessa oli jotakin takana. Uutisiin ei ainakaan voinut luottaa tippaakaan. Moira sammutti television kaukosäätimellä ja kurottautui ottamaan ruskean pussin pöydältä. Se oli samassa paikassa, johon hän oli sen viskannut kotiin tullessaan, olohuoneen pöydälle. Hän empi hetken, ennen kuin avasi sen. Elaine oli antanut sen hänen käteensä helikopterilta poistuttaessa. "Se sisältää kaiken mitä tarvitset." Jotenkin tuo lause leijui pahaenteisenä Moiran päässä. Hän työnsi kätensä pussiin ja otti sieltä kaksi esinettä. Toinen oli pieni kalenteri ja toinen matkapuhelin. Moira rypisti otsaansa ja pyöritteli kalenteria käsissään. Hän avasi sen summittaisesti keskeltä ja näki mustekynällä kirjoitettuja kellonaikoja ja paikkoja joillekin päiville laitettuna, mutta ei osannut sanoa mitä ne tarkoittivat. Seuraavana hän tarttui puhelimeen ja avasi sen läpän. Se oli toiminnassa ja ruutuun oli saapunut yksi viesti. "Seuraa kalenteriasi. Tule paikalle." Oli lyhyen viestin sanoma. Moira mietti mitä se mahtoi tarkoittaa.
Huokaisten nainen nousi ylös ja kiipesi yläkerran viimeisimpään huoneeseen. He kutsuivat sitä Kammioksi. Huone oli pelkistetty, siellä oli kaksi pehmeää nojatuolia, joiden välissä oli pyöreä pöytä. Pöydällä oli puoliksi poltettu kynttilä, paketti nenäliinoja, paperia ja kynä. Seinällä oli joitain tauluja, muun muassa Moiran saama kunniakirja psykiatrian alalta. Nyt tuntui, että hän olisi tarvinnut itse psykiatria selvittääkseen päänsä kaikesta tapahtuneesta.
Ovelta kuului hento kolkutus ja Deonin pää pilkisti oven raosta. "Tule sisään vain", Moira kehoitti ja istahti toiseen tuoleista. Hän veti jalat alleen ja kietoi villatakin ylleen. Deon asteli arkana sisemmälle, poika arasteli jostain syystä istuntoja, kaipa asioiden läpikäyminen oli vaikeaa. Olihan hän vasta lapsi. "Kuinka olet nyt voinut?" Moira kysyi. Deon istahti tuoliin ja heilutteli jalkojaan reunan ylitse. Hän katseli esineitä pöydällä. "Ihan hyvin kai", hän vastasi välttelevästi. "Onko jalkaa särkenyt tai onko ollut kipuja?" Moira kysyi. "Vähän selkään on sattunut, mutta ei paljoa", Deon sanoi ja sormeili tuolin samettista pintaa. Moira kumartui ottamaan muistikirjansa ja kirjoitti asian ylös. Moira antoi pojalle aikaa, yleensä Deon alkoi itse puhumaan, kun hänen antoi rauhassa miettiä. "Olen ajatellut millaista se on, se uiminen", Deon sanoi varovasti ja katsoi ensimmäistä kertaa Moiraa silmiin. "Uiminenko?" Moira kysyi ja hymyili hiukan. Välillä hän unohti kuinka suljetussa oloissa poika oli kasvanut. Paha olo velloi hetken hänen sisällään. Se oli ollut väärin, niin kertakaikkisen väärin. "Niin. Myra kertoi siitä, koulussa kuinka he olivat uineet. Mutta... en minä osaisi varmaankaan uida", Deon sanoi ja synkistyi silminnähden. "Voitaisiin joskus koettaa", Moira sanoi. Deon hätkähti ja katsoi taas Moiraa. "Ihanko todella?" Deon kysyi ja pientä innostumista oli havaittavissa hänen äänessään. "Miksikäs ei, kun sopiva hetki tulee", Moira sanoi. Deon heilutti jalkojaan entistä kiivaammin ja pureskeli alahuultaan. Hän näytti niin kovin haavoittuvalta ja pieneltä. Moira mietti, miten hauraita ja silti sitkeitä lapset olivat.
Deonin ilme synkkeni taas. "Olen nähnyt painjaisia", poika sanoi hiljaa. "Millaisia?" Moira kysyi. Deon piti pienen tauon ja puri taas alahuultaan. "Niissä minuun pistetään kaikenlaisia neuloja. Tänne ja tänne", Deon sanoi ja osoitti käsiään. Moira värähti. "Sattuuko se?" Hän kysyi. Deon nyökkää. "Ne tuntuvat polttavilta", poika sanoo. Moira tiesi, että pojan unet olivat totta.
