Valoon

Matkaa on
ehjäksi tulemiseen
kenkiäkin kuluu
tusinoittain
ei kukaan luvannut
hyviä eväitä
takaamaan
turvallista kulkua

vaan tässä olen
kädessä
Elämän Leipäkin
tallustelen
valoon päin

Olemassaolon lupa

Minne katosit
inspiraationi
minne hävisit into
luoda uusia maisemia näppäimistölläni
välittämättä mistään
kirjoittamisesta vain

Minne hävisit sieluni luovuus
pulppuava suoni
hyistä vettä
innoittavaa

Tulivat kiireet
väsymys
otsan hierominen kädellä
syvät huokaisut
ei sillä
on siihen nauruakin mahtunut
aitouteen

Tiedättekö
on lupa antaa itsensä romahtaa
on lupa nauraa
on lupa suuttua
on lupa olla olemassa.

Jok(ik)in on muuttunut

Yhä uudelleen
palaan rannoillesi
joki
joka kevät
katselemaan jäälauttoja
jotka makaavat
rantaan takertuneina
ajautuneina lumivalaina
odottaen sitä
että virta tempaa ne mukaansa

Joka kevät
hiukan enemmän tuntien
vähemmän turtana
uutta elämää itseeni imien
palaan
ja joki on sama
minä olen sama
 - ja silti
jokin on muuttunut

Kukin urillamme
soljumme kohti
tuntematonta päämäärää.

Kirjoitin jokirunon tännekin. Joka kevät niitä syntyy. Aina vaan kiinnyn enemmän tuohon lipuvaan massaan, joka kesällä on ruskea, taivasta heijasteleva, talvella synkeä ja kaikennielevä. Minussa heijastuu, joki, joessa heijastuu - minun sieluni kuvajainen.

Luin vanhoja tekstejäni (taas) ja tajusin, että osaan kirjoittaa. Osaan oikeasti kirjoittaa, pidin runoistani. Ehkä alan taas kirjoittaa, enemmän, runoja, kaikenlaista. Purkamaan tunteitani kirjoittamalla. Se on aina ollut minun juttuni. Koska se unohtui? Koska se jäi?