Tässä maailmassa
minussa asuu kaipaus
kaipaus sinne
missä ihmiset ovat
kuin enkelit taivaassa
missä jokainen kyynel
on puristettu timantiksi
missä ei ole enää tuskaa
eikä kipua
missä saan katsella
Isän kasvoja

ja ne ovat lempeät
vailla tuomiota
vailla ankaruutta
rakastavan Isän kasvot
sellaiset joita en
koskaan saanut katsella
tuntea tässä maailmassa

Oi Herra
anna minun päästä
eräänä päivänä
kirkkauteesi
anna minun nähdä
Uusi Kaupunki
anna minun suuhuni
uudet sanat
tee minun likaisista käsistäni puhtaat
pue minun ylleni
puhdas vaate

sillä minä olen likainen
tämä maailma
on minut sotkenut mutaan
tahrannut viattomuuteni
repinyt minut auki
häväissyt minut
kuin porton
joka vaatteet rikkinäisinä
polvillaan liassa
itkee syntejään

Suljen silmäni
ja ojennan
vanhat käteni
ylöspäin
ristiä kohden
ja kirkas veri
valuu ylleni
kilpaa kyyneleiden kanssa
pesten minut puhtaaksi
kaikesta vanhasta
uusi minä
uudet kädet.

Kiitän.

Rakas Jumala, tässä olen, edessäsi. Avoinna, haavoilla, yksin, rikkinäisenä. Herra, miksi sinä silti minua rakastat? Miksi minua silti haluat auttaa, vaikka en ole mitään? Mitään en ole omin avuin saavuttanut, miksikään en tullut! Kivussa minut koeteltiin, tulessa kaikki haaveet paloivat tuhkaksi. Kaikki yöt jolloin itkin peiton alla peläten, niin yksin. Herra, sinä et koskaan minua jättänyt! Sinä olit aina siellä. Ja olet yhä. Vain sinun edessäsi minä olen mitä olen. Olen avoinna, vailla minkäänlaisia muureja, tyhjänä, rikkinäisenä. Vailla turhia sanoja, vailla mitään. Ei minulla ole mitään annettavaa Sinulle. Ei mitään kuin tämä tyhjä kuori, jonka elämä on rikkonut. Ja silti sinä rakastat, tähän tyhjään sydämeen puhallat liekkisi, teet kuolleesta elävän, haluat rakentaa minun sortuneen rakennukseni uudestaan. Minä jätin kaikkeni, minä murruin, minä hajosin maahan, minä en ollut enää mitään. Ja sinä silti käännät kasvosi minun puoleeni.

Miksi Jumala, miksi minua rakastat?

En ole ansainnut Sinua. En ole ansainnut rakkauttasi. En ole ansainnut sitä totuutta, että Sinä kuolit minun takiani. En ole ansainnut hiukkaakaan armostasi ja silti, yhä silti, sinä annat, annat kaiken mitä tarvitsen, kuulet rukoukseni, jokaisen huokauksenkin. Tiedät jo ennen kuin ehdin edes pyytää, mitä minä tarvitsen.

Herra, en koskaan voi ymmärtää rakkautesi määrää. Se on suurempi kuin avaruus, universumi.

Uusi astia

Casting Crowns- Praise You In This Storm

I was sure by now
That You would have reached down
And wiped our tears away
Stepped in and saved the day
But once again, I say "Amen", and it's still raining

As the thunder rolls
I barely hear Your whisper through the rain
"I'm with you"
And as Your mercy falls
I raise my hands and praise the God who gives
And takes away

I'll praise You in this storm
And I will lift my hands
For You are who You are
No matter where I am
Every tear I've cried
You hold in Your hand
You never left my side
And though my heart is torn
I will praise You in this storm

I remember when
I stumbled in the wind
You heard my cry
You raised me up again
My strength is almost gone
How can I carry on
If I can't find You

As the thunder rolls
I barely hear You whisper through the rain
"I'm with you"
And as Your mercy falls
I raise my hands and praise the God who gives
And takes away

I lift my eyes unto the hills
Where does my help come from?
My help comes from the Lord
The Maker of Heaven and Earth

***

Taivaallinen Isä, tässä olen tänään, avoin kirja käsissäsi.
Tee minusta uusi ihminen,
murra minut,
kokoa sirpaleista uudeksi,
muovaa minusta se astia,
joksi olet minut tarkoittanut,
astiaksi joka oli ehjä, sinun tekemäsi,
jonka elämä rikkoi
surut täyttivät kyynelistä,
astia, joka putosi ja särkyi.
Kaikki mitä minussa on,
on sinun luomaasi,
Herra anna, että osaisin arvostaa sitä
että osaisin rakastaa,
itseäni,
että uskoisin
itseeni,
että voisin olla astia,
joka jaksaisi kerätä muidenkin kyyneliä.
Tee minusta uusi luomus,
sellainen kuin sinä olet tarkoittanut.
Minä olen sinun.
Minä olen kokonaan sinun, Herra.

Salassa oleva sydämen ihminen

"Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista."

Jotenkin ihanasti sanottu, "salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki". Raamattu 1933/38 sanotaan sama asia: "salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa."

Mikä onkaan tuo salassa oleva sydämen ihminen? Onko se meidän syvin olemuksemme, sielu, ajatukset, sydän? Lempeä ja sävyisä henki. Ajattelen, että sydämen ihminen on se, jolle Jumala puhuu ja jota Jumala koskettaa. Se ihminen, jota Jumala voi muuttaa ja parantaa. Se syvin ja arin paikka ihmisessä, jossa kaikki on avointa kirjaa, jossa kaikki on paljasta, haurasta...Vailla muureja, suojia ja naamioita. Paikka ihmisessä jossa lepää pelot, kivut, epävarmuudet, mutta myös lempeys ja sävyisyys, rakkaus.

Mitä Jumala voisikaan meissä tehdä? Mitä Jumala voisikaan saada meistä aikaan? Mietin omaa sydämen ihmistäni, joka on arka ja nujerrettu, jolla ei ole itsetuntoa eikä uskallusta, rohkeutta. Muut eivät näe minussa sitä ihmistä, paitsi taitavimmat ihmisten lukijat, pitkäaikaisimmat ystävät. Muut näkevät minussa reippaan, ulospäinsuuntautuneen, iloisen ja rohkean, ehkä vähän kurittomankin persoonan. Mutta minun sydämen ihmiseni on pelokas ja yksinäinen, arka ja epäilevä. Millaiseksi Jumala voisi minut muuttaa? Ehjäksi kokonaisuudeksi, joka osaa rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta, joka näkee itsensä arvokkaana luomuksena. Joka uskaltaa yrittää ja uskoa omiin kykyihinsä.

Herra, minä en osaa muuta kuin rukoilla sinua. Minä en osaa muuta kuin pyytää, tee minusta uusi astia. Korjaa minut ehjäksi niin, että voisin tehdä sinun valtakuntasi työtä ja elää tässä maailmassa, vaikkei tämän maailman tavoin kuitenkaan. Että voisin olla vaimo, kumppani, ystävä, lapsi, sisar, kanssakulkija. Vapauta minun sydämen ihmiseni siihen rakkauteen ja vapauteen, johon olet meidät kutsunut. Sinun käsissäsi on valta ja voima, kunnia ja kirkkaus. Sinä voit, vain yksin sinä voit. Amen.

"Etkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut, että Herra on ikuinen Jumala, koko maanpiirin luoja? Ei hän väsy, ei uuvu, tutkimaton on hänen viisautensa. Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa. Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy." Jes 40:28

Usko on elmäni tärkein asia. Jumala on elämäni tärkein ihminen. Ilman Jumalaa, en olisi mitään. Ilman Jumalaa, ei olisi elämää. Kiitän Herraa siitä, että hän kutsui minut takaisin polulleen, armahti taas kerran. Antoi rakkauttaan ja antaa yhä.

Usko ei ole omaa suoritusta. Usko ei ole jonkin tunteen harjalla liitämistä. Usko on välillä rämpimistäkin. Usko on luottamusta siihen, että vaikka en aina kuule Herran ääntä, tiedän että hän on lähellä, uskon sen ja luotan siihen. Ilman tunnettakin. Usko on syvempää kuin tunne. Rakkaus on muutakin kuin tunne. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on väkevä, enemmän kuin tunne joka voisi haihtua pois. Rakkaus on tahtomista ja päättämistä, järkeilyäkin joskus. Jumalan rakkaus meihin ei horju koskaan, hän vie päätökseen aloittamansa työn.

Usko ei ole mitään, minkä voin suorittaa itse. Omilla teoillani. Omassa voimassani, koska siinä en ole mitään. Kuinka voisin omassa vajavuudessani saavuttaa Taivaan? Kuinka voisin olla niin hyvä, että pääsisin edes lähelle sitä kapeaa porttia? En mitenkään! Ensimmäinen askeleeni on pyytää armoa, tajuan oman syntisyyteni, sen että tarvitsen Jumalaa todella. Vasta sen jälkeen Jumala voi minua muuttaa ja käyttää, ohjata parempiin tekoihin ja tekemään parannusta.

Jumala on väkevä, Kaikkivaltias, Laupias, Kristus, Armahtava Herra, Rauhanruhtinas. Jumala ei pakota ketään uskomaan, ei pakota ketään yhteyteensä vaan haluaa kutsua. "Tulkaa minun tyköni te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon." Eikö se olekin ihmeellinen sanoma? Tulkaa, minä annan teille levon. Ei Herra sano, tulkaa ja kilvoitelkaa tienne taivaaseen, tehkää työtä ja repikää selkänahastanne saavutukset joilla pääsisitte Taivaan porteille. Ei, ei todella. Jumala kutsuu lepoon, vapauteen. Antaa tehtävän, mutta se "ies" on helppo ja kevyt kantaa. Jumala antaa jokaiselle jotakin, omien kykyjensä mukaan.

Herra on rakkaus, Herra on voima. Ymmärrän oman pienuuteni ja itken polvillani lattialla, kun se hyökyyy ylitseni. En ole mitään. En ole minkään arvoinen. Mutta silti, olen Jumalan lapsi. Saan olla arvokas. Saan silti olla hänen armossaan ihminen, hänen kuvajaisensa, hänen lapsensa, hänen työntekijänsä.

Kiitos Isä, ettet jätä mitään puolitiehen. Kiitos, että saan uskoa, saan todella turvata sinuun ja saan sinulta apuni. Kiitos että kutsuit minut takaisin ristin juureen. Pidä minut tässä, älä anna minun enää harhailla. Kiitos armostasi, rakkaudestasi, kaikesta mitä annat. Anna minun pysyä nöyränä lapsenasi, opeta minua ja anna minulle viisauttasi. Ei niin että minä, vaan sinä minussa.

Sinä kuolit
jotta minä saisin elää
miksi?

Mitä minussa
oli sen arvoista?
Mitä minä olin tehnyt?
Solvannut, kiusannut, haukkunut, herjannut
tappanut, tuhonnut, särkenyt.

Ei minussa mitään ollut
mutaa ja multaa
likaa yltäpäältä
ei sydäntä rinnassa
vain lihas vailla elävää verta
tuskin jaksaen lyödä

Silti sinä,
hengelläsi lunastit,
lupasit rakastaa.
Pestä verelläsi
luntakin valkoisemmaksi.

Minä epäonnistuin,
sinä rakastit,
minä kuolin,
sinä herätit minut henkiin,
minä itkin, sinä lohdutit,
minä unohdin,
sinä et jättänyt yksin koskaan.

Armosi on suurempi
kuin ymmärrykseni koskaan
käsittämätön
niin kuin rakkaus
ja silti
lapsenkaltaisuudessa ymmärrettävä
uskossa vastaanotettava
vaikka en näe, uskon
vaikka en aina pysty ymmärtämään, luotan.

Tähän jään
ristin juurelle
hiljaa odottamaan.