Sunday, April 8, 2007

Kevät

Kevät pistelee suonissa, aivan kuin kukkapenkin krookukset työntyisivät ihon lävitse kehon pintaan...Aloitan kirjoittamisen varovasti. Osaanko enää? Onko se kaikki vanha kadonnut, onko tilalle tullut uutta vai ei? Onko sormenpäiden herkkyys poissa, onko tunnelmien luominen kadonnut kokonaan minusta? Onko minussa enää sitä herkkyyttä, jota oli ennen, vai olenko katkeroitunut tälle maailmalle ja unohtanut miltä kasteen pisaroima hämähäkinseitti oksien välissä näyttää? Miltä valkovuokkojen täyttämä metsänpohja? Aion yrittää...

Rinnoilla, kasvoissa krookusten kukat. Silmäripsissä vihreät lehdet, vesipisarat kulmakarvoilla, kasvoille valuen kuin suolatut kyyneleet. Kaino kevät räpsäyttää silmiään, työntyy tummasta mullasta ylös, voimakkaat käsivarret jännittyvät, elinvoimainen, vihreä. Hänen pukunsa on hulmuava kuin hevosen harja, hehkuva, versoja täynnä, villiintynyttä odotusta täynnä. Ei hän tuo lämpöä, kevät on kiivas ja kylmä, ylpeä ja arvaamaton. Tuulen tytär, maan lapsi, mullan kasvatti. Odottakaa, vielä, kärsivällisesti, te kärsimättömät! Odottakaa ja katsokaa, lämpö tulee kun on sen aika. Odottakaa... Nainen astuu varoen kukkapenkistä. Hän nostaa leukansa ja katsoo ylös. Valoa, sokaisevaa kirkasta valoa, ja sitten pisteitä silmissä. Kultaisia. Olkapäältä putoaa muutama multapaakku maahan. Nainen varisee! Hänen hiuksensa ovat yhtä lehteä ja oksaa, sammalta, jäkälää. Muurahaisia vipeltää naisen iholla, ne juoksevat alhaalta ylös, ottavat selvää. Onko hän tullut jäädäkseen, vai kiusoitteleeko vain? Onko hän armahtava, vai julma? Nouseeko hän aamuruskon siiville vai painuuko mereen?

Äkkiä se tunne tulee taas, halu kirjoittaa. Sormet kuhisevat sanoja, mieli täyttyy meren kohinasta, kyllä, minä osaan, minä osaan! Aluksi kömpelöä, hitaasti kiihtyen kuin tanssi, täytyy kirkkain värein, oranssi tulen hehku, turkoosi ja hopea. Se tulee kiivaana kuin täyttymys, huutaen kuin joutsenet keväällä, riemukkaasti juosten rannan hiekassa, kivien yli lentäen. Kallioille pysähtyen. Taantuu ja rauhoittuu, hakkaava sydän. Meri on tyyni ja vihreä, kuten minun mielenikin. Tässä kalliolla on minun turvapaikkani, minun inspiraationi. Tämä ranta on minun muusani, tuo meri rakastajani, majakka minun kotini ja linnut minun ystäviäni. Täällä minä olen, tässä ja nyt, hetkessä hengittäen, viimassa täristen, elossa.

No comments: