Naakat ja varikset kiisivät rajun kevättuulen syleilyssä. Ne heittäytyvät talojen räystäiltä tuulen syleiltäväksi ja syöksyvät pää edellä kohti tuntematonta. Mietin eivätkö ne koskaan pelänneet törmäävänsä mihinkään. Eivät tietenkään, ne olivat pelottomia ja rohkeita, toisin kuin ihmiset.
***
Tänään olen ollut pettynyt ihmisten välisiin kiistoihin ja keskinäiseen loanheittoon. Miksei aikuisetkaan ihmiset osaa käyttäytyä? Miksei riitoja saada ratkottua vaan kärhämöidään ja heitetään rapaa ruudun takaa. Se on surullista. Turhaa kärsimystä ja pahaa mieltä. Missä ovat Hengen hedelmät? Rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, uskollisuus, lempeys ja itsensä hillitseminen? Tiedän etteivät nuo asiat ole helppoja, mutta eikö tähän olisi kaikkien ja kaikessa pyrkiminen? Niin monesti olen huomannut, että vaikeneminen on totisesti kultaa. Aina ei tarvitse avata suutaan ja sanoa mielipidettään. Joskus on niin hyvä olla hiljaa.
No comments:
Post a Comment