Kevät

Kävelen joen rantaa. Kevät on vielä märkä, joki virtaa ruskeaa kuohuvaa vettä. Vielä on mustansävytteistä lunta teiden varsilla, yksinäinen iso, rantaan ajautunut lumivalas. Minulla ei ole hanskoja, käsiä palelee, se tuntuu hyvältä, se tuntuu siltä kuin olisin elossa. Nuuhkin kevättä. Jollain sairaalla tavalla likaisuuskin tuntuu hyvältä, se ei haittaa. Ei vettä litisevä nurmi, ei taivaan harmaus, ei tihkusade eikä muta. Minä elän.

Huvittaa kävellä. Samoja likaisia polkuja, sama leveä uoma, joki jota vihaan ja rakastan, joka kulkee läpi kaupungin jota vihaan. Ärsyttävää huomata, että siellä on jotain, joka puhuttelee minua. Vesi, jokin joka tuntuu olevan yhtä yksinäinen kuin minäkin. Jonka kanssa voi olla hiljaa. Kirota samaa kaupunkia, jossa molemmat olemme pysyvästi. Joki niin kauan, kunnes kuivuu, minä niin kauan kunnes...

Koira nuuhkii joenpenkan hajuja. Minä tahtoisin käydä maahan makaamaan, painaa kasvot kosteaan maahan, työntää kädet syvälle nurmeen. Jäädä siihen, osaksi maata. Maasta tullut, maaksi tuleva. Kosketan salavaa, sen rosoista runkoa. Ei se virtaa minuun energiaa, puu tuntuu karhealta, kylmältä, mutta lämpenee käden alla. Pajunkissoilla on vesipisaroita.

Elän ja hengitän. Miten hyvältä se tuntuu, miten hyvältä tuntuu hengittää ja samalla miten ahdistavalta. Mietin, kuinka sairas voi olla mieleni, kun sydämensyke tuntuu vahvana, jalat ovat voimaa täynnä, voisin tehdä ihan mitä vaan, juuri nyt, olen yhtä koiran kanssa, melkein voin haistaa samat hajut, mitkä sen kirsuun tuntuvat niin voimakkaina, viehättävinä, silti ahdistua kauneudesta, ahdistua luovuudesta, ahdistua hyvästä olosta. Sairas mieli, kuinka sairas voi olla.

Tämä kevät puskee luihin ja ytimiin. Tekisi mieli kastautua hyiseen veteen, tekisi mieli laulaa ja huutaa, kertoa kaikille, että minä elän. Että minä yhä elän, ette saaneet minua, et saanut minua perkele, tässä olen, jalat kalliolla, heiluttelen ristiä nenäsi edessä. Yritä vaan. Ja kyllähän sinä yritätkin, joka hetki. Mutta en anna periksi.

Elän ja hengitän.
Siitä huolimatta
että se tuntuisi pahalta.
Minä kestän sen
ahdistuksen
annan sen tulla
virrata aaltoina ylleni
en jaksa enää vastustaa
se pitää kokea
että se voisi mennä pois.

Ainakin kipu kertoo
minun elävän
jos ei mikään muu.

Yritä vaan.
En anna periksi.
En luovuta.