Muisto

Marlow avasi kiiltävän mustan auton oven. Moira työnsi säärensä ulos ja nousi autosta varoen mekkonsa halkiota paljastamasta liikaa. Yö oli musta kuin timantti, kaupungin valot ja musiikin meteli kaikui heidän korviinsa huumaavana. Tuuli heitti hiuskiehkuran Moiran kasvoille, mutta ennen kuin hän ehti siirtää sen syrjään, miehen lämpöinen käsi sipaisi sen korvan taakse, sormi seurasi korvan kaarta leualle ja siitä kaulalle ennen kuin nousi pois iholta. Moira nosti katseensa ja kohtasi Marlowin harmaat silmät. Mies oli pukeutunut parhaaseen tummaan pukuunsa joka sai hänet näyttämään entistäkin hoikemmalta. Mies nojasi toisella kädellään auton oveen kuin paraskin keikari. Marlow hymyili toisella suupielellään, kuten hänellä oli tapana. Moira värähti kosketuksesta ja oikaisi itsensä, siisti asuaan ja otti käsilaukun käteensä. Marlow ei sanonut mitään, hänen hymynsä oli kiusoitteleva ja hän paiskasi oven kiinni, ojensi avaimen pojalle ja kääntyi tarjoamaan kättään Moiralle.

Salissa liikkui parhaimpiinsa pukeutuneita lääkäreitä, hoitajia ja muita kutsuvieraita. Moira hymyili ja nyökkäili niin, että poskiin sattui. Tarjoilijat pujahtelivat tarjottimet koholla ihmisten välistä ja kuohuviinilasit kilisivät. Puheensorina täytti tilan, jossakin nainen nauroi kimeällä äänellä, sana sieltä, toinen täältä, Moirasta tuntui että hänen päänsä täyttyi äänistä.

Marlow luovi tiensä keskellä salia olevan pöydän luokse ja nappasi jonkin pienen alkupalan tarjottimelta. Moira pyörähti hänen viereensä ja hypisteli hermostuneena laukkuaan. Väenpaljous sai hänet tuntemaan olonsa hiukan epävarmaksi. "Kiitos", Marlow väläytti kuuluisan hymynsä tarjoilijalle ja nappasi kaksi lasia tämän tarjottimelta. Toisen lasin hän työnsi Moiran käteen. "En yhtään pidä tästä tungoksesta..." Moira mumisi ja otti vastaan lasin helmeilevän vaaleanpunaista juomaa, mutta ei juonut sitä. "Älä murehdi, pian tästä tylsästä osiosta päästään", Marlow sanoi ja virnisti. Hän väisti takaa tunkeutuvaa joukkoa ja painautui Moiraa vasten hieman liioitellusti. Nainen tunsi miehen vartalon lämmön ja tiesi punan hiipivän kaulalleen. Marlow osasi olla niin suorasukainen, röyhkeä, kiusoitteleva ja vihjaileva. Hän oli kuin lapsi, jonka ei tarvinnnut noudattaa mitään normaaleja tapoja tai käytössääntöjä. Häntä ei yksinkertaisesti kiinnostanut toimia normien mukaan. Ehkä siksikin Moirasta tuntui tukalalta ja samalla jännittävältä olla miehen kanssa tällaisissa juhlissa.

Vanhempi herrasmies kiipesi puhujanpönttöön ja alkoi puhua tutkimuslaitoksen historiasta ja tulevaisuudesta. Moira halusi päästä väljemmille vesille ja kiipesi portaita ylös toiseen kerrokseen. Siellä oli huomattavasti vähemmän ihmisiä ja enemmän tilaa hengittää. Kaiteen vierestä käytävältä pystyi hyvin seuraamaan puheita ja keskustelua, eikä tarvinnut väistellä jatkuvasti ihmisiä. Moira laski lasinsa penkille ja hypisteli ohimennen terälehteä valtavasta, viuhkamaisesti sidotusta kukka-asetelmasta, joka oli kiinnitetty kaiteeseen. "Ajattelin jo, että jätitkö minut yksin tuonne haaskalintujen syötäväksi, melkoisia puumia nuo vanhemmat naishenkilöt, tuollahan saa pelätä henkensä puolesta!", Marlow puuskahti ja jatkoi höpinäänsä kutsuvieraista. Moira käännähti ja nojasi selkänsä kaiteeseen. Marlow näytti hyvältä, ei sitä voinut kieltää. Hän oli sopusuhtainen, hoikka ja pitkä mies. Hänellä oli pistävät silmät, suora kookas nenä ja sileä leuka. Hänen tummat hiuksensa olivat kiinni niskassa.

Moira katseli miestä ja mietti olisiko heillä oikeasti tulevaisuutta yhdessä. Marlow vaikeni ja rypisti kulmiaan ja astui lähemmäs. Hän kosketti sormillaan Moiran poskea. "Olet niin mietteliäs", Marlow sanoi painautuen vartalollaan naista vasten. Moira liikahti vaivaantuneesti ja sai miehen perääntymään. Tämä jäi seisomaan naisen eteen kysyvänä. "Tein tänä aamuna raskaustestin", Moira sanoi ja katsoi miestä silmiin. Harmaista silmistä ei voinut päätellä mitään, miehen kasvot olivat ilmeettömät. "Odotan sinun lastasi Marlow", Moira sanoi ja pudotti kätensä sivuille. Hitaasti Marlowin kasvoille levisi hymy, hieman epävarma, sitten se levisi syvemmäksi ja mies kaappasi Moiran syleilyynsä. Sitten mies polvistui ja laittoi kätensä Moiran litteän vatsan päälle. "Älä!" Moira vastusteli ja katsoi hermostuneesti näkisikö kukaan. Marlow suuteli vatsaa mekon päältä. "Nouse ylös!" Moira sanoi vihaisesti ja repi tätä kädestä ylös.

***

Moira havahtui ajatuksistaan. Hän istui terassin rappusilla ja pyöritteli sytyttämätöntä tupakkaa sormissaan. Nainen pudotti tupakan maahan ja hieroi ohimoitaan, päätä jyskytti ajattelemisesta. Hän ei halunnut muistella Marlowia, ei nyt, eikä jatkossakaan. Kunpa muistot voisi ottaa pois kokonaan. Moira puhalsi ilmaa ulos ja nousi, häntä vilutti. Ulkona oli jo hämärää ja tuhka oli värjännyt kutakuinkin kaiken harmaaksi ja nokiseksi. Ohikiitävän hetken Moira mietti mahtoiko puutarhasta saada koskaan puhdasta ja vaikuttaisiko tuhka kasvien kasvuun. Moira kietoi kädet ympärilleen ja sulki oven mennessään sisään.

Cathair seisoi olohuoneen ikkunassa ja katseli ulos kädet taskuissa, mietteissään. "Meidän täytyy tehdä jotain", Moira sanoi. Cathair käänsi katseensa ja vaaleat enkelinsilmänsä naiseen. "En jaksa olla täällä kuin vankina ja miettiä mitä he seuraavaksi haluavat tehdä Deonille!" Moira sanoi kiihtyneesti ja käveli Cathairin luokse huoneen poikki, hän tarttui miestä käsivarresta ja katsoi tätä silmiin. "Tiedän, olen kiihtyneessä tilassa, nyt en vaan jaksa mitään psykologista soopaa, osaan ne jutut itsekin. En vaan jaksa enää tätä turhaa odottamista!" Moira sanoi. Cathair oli oma tyyni itsensä ja antoi naisen tunnekuohun purkautua vapaasti. Hän tarttui Moiraa kädestä varovaisesti. "Mitä sinä haluaisit tehdä?" Cathair kysyi rauhallisesti. Moira lysähti istumaan tuolille ikkunan edessä ja puri hermostuneena kynsiään. "Meidän täytyy suunnitella... Ensimmäinen merkintä kalenterissa on huomiselle. Oletan, että meidän täytyy viedä Deon jonnekin. En tiedä mitä he hänestä tällä kertaa haluavat. Jotenkin haluaisin vain lähteä... Tiedän ettei siinä ole järkeä, ne löytävät meidät kuitenkin", Moira selitti sekavasti. Jos hän olisi saanut valita, he olisivat pakanneet lapset autoon ja lähteneet ajamaan, minne - se olisi ollut yhdentekevää. Pois tästä kaupungista, pois heidän ulottuviltaan, pois tästä talosta. Moira tunsi kurkkuaan kuristavan, seinät ahdistivat, koko talo tuntui tukahduttavalta.

Cathair kyykistyi naisen eteen ja laski kädet tämän olkapäille. Niistä virtasi jotakin rauhoittavaa Moiraan. Nainen sulki silmänsä ja istui hartiat lysähtäneenä, tuntien itsensä vanhaksi ja väsyneeksi. "Halusin vain punaisen mökin, keinun omenapuun alla ja oman kasvimaan. En edes tiennyt haluanko lapsia, nyt minulla on vastuullani kaksi, toinen heistä on vieläpä superkykyjä omaava", Moira naurahti kuivasti. Cathair hymyili. "Eivätkö he kuitenkin ole rakkaita, tuota iloa ja merkitystä", mies sanoi. Moira nyökkäsi. "Tietenkin. Välillä satuttaa nähdä Myran kasvoilla Marlowin piirteet. Ei kai omista virheistään koskaan pääse eroon. Aina ne muistuvat mieleen, kuinka saatoin olla niin tyhmä!" Moira hautasi kasvot käsiinsä. "Miksi olet niin ankara itsellesi? Tiedäthän, että toiset asiat tapahtuvat tarkoituksella", Cathair sanoi ja puristi naista olkapäistä hellästi. Moira pudisti päätään ja veti syvään henkeä. Itsesääli ei auttanut nyt yhtään. "Mitä tehdään?" Moira kysyi ja katsoi enkeliä silmiin. Mies virnisti. "Eiköhän tässä jotain keksitä."