Voi kunpa sitä oppisi, että vähäsenkin riittää. Ei tarvitse tulla kerralla valmiiksi, ihmisenä, puutarhassa, elämässä... Eihän sitä vaan tule. Työt ei lopu tekemällä, tulee uusi kevät, uudet rikkaruohot, uusi ryppy kasvoihin, uusi vastoinkäyminen ja ilo. Sitä on elämä. Toivoisin, että osaisin elää hetken kerrallaan iloiten siitä mitä sillä hetkellä on. Aina on syitä kiitollisuuteen, jos ei muuta niin se että aamulla herää ja kävelee omin jaloin. Jo siinä on paljon aihetta iloon ja kiitosmieleen. Ja joskus ei taas ei jaksa olla kiitollinen. Sitäkin saa olla, väsynyt tai murheellinen. Kunhan ei jää siihen lillumaan vailla poispääsyä. Pienistä asioista voi iloita, kukan kauniista väristä, pilvistä, puiden lehdistä, pihlajanmarjoista, kanin karvaisista tassuista.
Vähäsenkin riittää, valmiiksi ei tulla tässä ajassa. Niinpä rukoukseni tänään on, että osaisin elää hetken kerrallaan, armahtaa itseäni niin kuin minut on jo armahdettu. Elää levosta käsin, vapaata elämää, pienen hetken kerrallaan.
No comments:
Post a Comment