Olkoonkin että olit "vain" kissa
Olit Kissa
Olit The Kissa.
Sinä olit minun vauvani. Se ihana, raivostuttava karvapallo, joka syöksyi mikroon sillä sekunnilla, kun ovi aukesi ja ruokanne oli sulamassa. Sain laittaa sinut ainakin kolme kertaa lattialle tasolta kun laitoin ruokaa. Söit muiden sapuskat jos sait tilaisuuden. Pissasit olohuoneeseen, työhuoneeseen, eteiseen ja keittiöön. Ajoit muita kissoja joskus takaa. Tulit nukkumaan rinnan päälle kun katsoin televisiota tai makasin sohvalla. Purisit ja puskit kättäni aina. Tulit juosten luokseni kun kutsuin sinua nimelläsi. Sinä pelkäsit kovia ääniä ja toisinaan kuulostelit ovelle päin, eteiseen päin. En tiedä mitä siellä kuulit. Olit joskus säikky ja luonteesi oli avoimen rakastava, mutta herkkä. Me olimme yhtä, sinä ja minä. Minä olin sinun emosi ja me molemmat olimme sellaisia. Vähän rikkinäisiä, vähän kurjista oloista. Rakkautta vailla. Sitä minä annoin sinulle. Ja sinä lohdutit minua olemuksellasi. Sinussa oli sellaista viattomuutta, kuin lapsessa on. Samaa ennakkoluulottomuutta. Ja kaikesta menneisyydestäsi huolimatta, sinä luotit. Rakastit.

Annoin aikaani, siivosin pissoja. Pyykkäsin verhoja. Peittelin sohvat. Irroitin listoja, lotrasin etikkaa. Stressasin sitä, että sinuun sattuu. Minuun sattui kun sinuun sattui. Vein sinua eläinlääkäriin, hoidin sinua. Otin sinut syliin. Itkin. Siivosin. Hoivasin. Lääkitsin. Kampasin. Ruokin. Pesin sinut kun olit likainen. Rapsutin sinua, kun kaipasit huomiota. Sinä olit minun kissani. Sinä olit minun punainen kollini, se jota minä toivoin. Nyt sinua ei enää ole. Eilen olit vielä tässä, nyt olet poissa. Sitä on vaikea hyväksyä. Miten joku, joka ensin on tässä, onkin yhtäkkiä "ei missään"?

Tuntuu pahalle kun ajattelen, että sinun ruumiisi on siellä mullan alla, kylmässä, kosteassa, savisessa maassa. Sitten yritän ajatella, että et sinä siellä ole. Se on vain kuori. En tiedä missä sinä olet. En tiedä tapaanko sinua vielä joskus jossakin. Saanko vielä koskettaa pehmeitä korviasi, silittää kullanpunaista turkkiasi. Sinä olit minulle niin rakas.

Täällä on niin hiljaista ja rauhallista. Et ole enää jaloissa kun liikahdan. Et ole työpöydällä kun yritän kirjoittaa tietokoneella. Et ole keittiön pöydällä kun avaan jääkaapin oven. Et tule minua aamulla portaikossa vastaan. Tämä hiljaisuus raastaa reikää minun sydämeeni. Tämä rauha on paha, koska se tarkoittaa, että yksi on joukosta poissa.