Ja katso:
äkkiä tiputin sen niin kovin painavan kuorman selästäni
se putosi maahan, pussista hajosi tantereelle
mätiä hedelmiä, kyynelistä puristettuja timantteja
niitä en enää halunnut kantaa
niillä ei ollut minulle enää mitään arvoa

Pudotin kuormani ja astuin katse kohotettuna eteenpäin
valo, merenranta, tuuli
tuuli puhalsi ihoni eläväksi
suola kirvelsi haavaisissa käsissäni
olkapääni olivat vääntyneet ja arat
astuin hitaasti
eteenpäin

enää en pysähtynyt poimimaan
repusta pudonneita kipuja
enää en pysähtynyt katsomaan alas
mitä kaikkea vielä voisinkaan ottaa kantaakseni

minä luovun
luovun siitä
mitä en koskaan omistanutkaan
tässä
ota.
tyhjät kädet
tyhjä sydän.

Voiko onnellisemmin olla?