Matkalla

Tämä syksy on imenyt voimat minusta. Olen ollut ahdistunut ja väsynyt, moni asia on pelottanut ja tuonut puristavaa tunnetta rintaan. Tänään kävin lääkärissä ja sain lähetteen psykologille. Saa nähdä kuinka pitkään kestää, ennen kuin sieltä otetaan yhteyttä. Lääkäri oli mukava, kyseli ja kuunteli, oli myötätuntoinen. Ei niitä "sitten pitää alottaa joku kiva harrastus jos ahistaa"- tyyppejä.

Hauras olo myöntää, että en ole eheä ihminen, että tarvitsen apua. Kai se on kuitenkin ensimmäinen askel. Nyt ollaan matkalla. Matka voi olla pitkä ja rosoinen, epäilemättä sen aikana monet itkut tulee itkettyä ja monet haavat revittyä auki. Mutta ennen kuin ne haavat on puhdistettu, sitten ne vasta voivat parantua. Olen kuitenkin toiveikkaalla mielellä. Onhan minulla matkallani mukana kaikkein paras matkaopas, ylilääkäri, parantaja, Isä ja monia muitakin nimiä hänellä on.

Mietin, että tästä matkasta olen ajatellut tehdä myös keramiikkaa. Ehkä se auttaa käsittelemään asioita.

Isälle

Isä

Sinä joka et käänny pois
Sinä joka et rasiinnu minuun
Sinä jolla on aikaa minulle

Rakastava Isä

Joka kärsimykseni poltteessa
istut vierelläni
pidät kättäsi ylläni
et halua minun kärsivän
mutta tämä maailma palaa
enkä voi välttyä kipinöiltä

Ainoa merkityksellinen rukoukseni on
Isä, älä käännä kasvojasi pois minusta
sillä silloin hajoaa
maan tomuun
ruumiini temppeli
eikä minua enää ole.

ps. Runojani myös Kotisataman viihde/viikon runot- osiossa toisinaan.

Valo

Kesäpäivän valo
auringon kajo
veden pinnasta hajoo

Kaunis maisema
Jumalan valaisema
valitsema
sanoma ravitseva
annettu
lahjoitettu
maksettu
kaikki valmistettu

Kun jaksais taas olla
ystävänä, tukijana
ahdingolla
kuormitettuna ystäviä
monia tuttavia
kertoa siitä valosta
kajastuksesta
joka pimeyden varjon laaksoon
asti pilkahtaa
leimahtaa
liekki sydämen
armahtaa
rakkaus Jeesuksen

Samalla viivalla
tasolla
aivan yhtä alhaisella tai korkeella
levelillä
ei oo mitään
millä kehuskella
brassailla
tai rehvastella
mulla on vaan yksi puu
risti Golgatan,
kun jalat alta vaipuu
unohtuu toivo
pinnan alle uppoutuu
silloin saan nostaa käden
kuulen
kuolin sun synties tähden
kun kerran lähden
näen
tuon kirkkauden
ja pääsen
kotiin iäiseen.

Ajelen autolla väsyneenä kuuden tunnin omenapuiden leikkausurakan jälkeen. Käsiä kivistää ja uupumus painaa koko vartalossa. Vettä sataa taivaalta pudotellen kuin suuria märkiä rukkasia, tuulilasinpyyhkijät huitoivat maksimaalisella nopeudella ja siltikin näkyvyys on kehno. Sitten aivan äkkiä peltoaukea, sade lakkaa ja taivaaseen repeää aukko, alas tummaan maankamaraan siivilöityy häikäiseviä valonsäteitä, jotka ovat kuin Jumalan kirkkaus. Kuin hetken helpotus ihmisten synkkyyteen, kuin valo, joka loistaa pimeyden varjon maahan. Mietin, kuinka paljon häikäisevämpi on se Kristuksen kirkkaus, joka valaisee Uutta Jerusalemia, se loisto ja hohto, jonka toivon joskus näkeväni, kasvoista kasvoihin. "Kaupunki ei myöskään tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa." Ilm. 21:23 Loiste ympäröi istuimen, se oli kuin sadepäivänä pilvessä näkyvä kaari. Sellainen on näöltään Herran kirkkaus. Hes. 1: 28 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. 1 Kor. 13:12

Sen haluan nähdä. Sinne on päästävä, maksoi mitä maksoi. Rukoilen, Isä, pidä minusta kiinni, kun horjun, vedä minut takaisin, kun luovun, auta minua silloin, kun olen päästämässä irti.

Luin vanhoja tekstejäni mitä tänne Talvipuutarhaan olen kirjoittanut ja teki mieli poistaa niistä suurin osa. Elämä on todella mennyt eteenpäin. Tilanteet muuttuvat, ajatukset muuttuvat, ihmiset muuttuvat. Minä olen muuttunut. Minulla on taas turva, korkeimmasta. Vaikka kipuilen edelleen monien asioiden kanssa, olen saanut kokea mitä on eheytyminen. Olen saanut kokea, miten ajatusmaailma muuttuu, sillä se on todella tapahtunut. Eikä minun vaikutuksestani. Ei sellaisia asioita voi ihminen itsessään muuttaa. Mutta joku jolla on valta, voi.

Olen sanoinkuvaamattoman onnellinen ja iloinen siitä, että minut kutsuttiin takaisin polulle, jota seurasin kerran, mutta jolta poikkesin. Nyt osaan vain rukoilla, että minusta pidettäisiin kiinni niin pitkään, että pääsen kerran kotiin. Sinne minne tämä tie johtaa.

Minulla on sydämessäni ihmeellinen rauha. Vaikka kaikki myrskyt kaatuisivat päälleni, niin tiedän että on risti, johon voin tarrata myrskyssä, eikä se puu murru eikä horju. Siihen voin aina luottaa, tuli mitä ikinä tahansa. Tiedän, että on joku jolle minun elämälläni on merkitystä, on joku joka välittää miltä minusta tuntuu, mitä minulle tapahtuu. Vaikka kuinka mielipiteet, tämä maailma, ihmiset, asiat minua ahdistaisivat, vaikka kuinka mietin, vastaus on kaikenkattava - minun armoni riittää sinulle. Ja se riittää minulle.

Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Jes. 53:10

Ei jaksa enempää
alkaa mitta täyttymään
miks pitää taas tulla puuttumaan
tarttis alkaa muuttumaan.

Ei jaksa enää kuunnella
kädet korville
tarttis alkaa tunnustella
tajuta ajatella
eikä lipsautella.

Ei me eletä kenenkään muun elämää
mitä loppupeleis käteen jää
kun tästä lähdetään?
Ei oo tietoo huomisesta,
tulevaisuuden tuomisesta,
tämä hetki
matka ja retki
johon tarttis tukea
näyttää suuntaa,
lukea,
karttaa,
auttaa.

Ei, sulla on ajatus
tottakai hyvä tarkoitus
valistus
ojennus
maahan painatus

En jaksa enää kuunnella
mikä on huonosti
kaikki paskasti
mikä voi mennä alemmaksi
tajunnasta tuonnemmaksi
pilalle koko satsi.

Elän tätä elämää
katsotaan,
mitä käteen jää
en enää pelkää,
katson ristiin luotan,
et kuollut puolestani suotta,
sun käsiis naulittuihin
jätän elämäni
toivottuihin, siunattuihin.

Runoja

Ei tässä
hurskaita olla
yksikään
niin puhdas
että olis varaa
nenänvartta pitkin
muita tuijotella.

Tuskin kehtaan
päätäni nostaa
varovasti katselen
ristiä seinällä.

Se on siinä.
Se on täytetty.

***

Ole rohkea
haistele tuulta
lempeä viesti
Taivaasta
Ei pelkoa
ojenna kädet
vahva voima
sinua kannattaa!

***

Lumikello krookus
hiirenkorva pieni
lumi kovaa sulaa
paljastaa kotitieni

Hauras, herkkä, lämpöinen
on kevään ensituuli
toiveen lämmön väreistä
leskenlehti kuuli

Jo kaikuu suvivirsi
ja laulaa joka lapsi
kesälaitumille kirmaa
lämmöst nauttii harmaahapsi

***

Missäköhän luurailee
meidän oma koti
leivinuuni lämpöinen
vanha piha tottatoki

On puutarhurin unelma
räjähtänyt pihamaa
jossa vierekkäin sovussa
kasvais pionit ja voikukkaa

On kurkku nyt kipeä
ei pullookaan herukkaa
vaan toista olis kokonaan
kun ois oma pihamaa!