En ole taaskaan kirjoittanut tarpeeksi. Enkä ajatellut mitään tärkeää. Kai se vain menee niin, että kun on onnellinen ei osaa arvostaa sitä tarpeeksi, mutta sitten kun tulee suru ja tuska, tajuaa kyllä täydellisesti sen olotilan...
Löysin vanhan päiväkirjan. Ehkä minä sittenkin osaan kirjoittaa rakkaudestakin:
Toivo on sitä
että itkiessään
ihailee kyyneleen kimallusta.
***
Ei moni arvaa
ei tiedä,
kuoren alla
on pedon sydän lasia.
Et aavista,
on pinta sokea
sisällä herkkä untuva
lapsi haavoittuva.
Vaikka ulkokuori on
petosta.
Siis aina varoen kosketa
jokaista kuorta arvosta
vaan sydäntä,
sydäntä älä unhoita.
*
Kosketit pienen ilveksen sydäntä
puhuit kuin hyvä ystävä
Nosti kyyneleet silmiin ilveksen,
tunsi pedon kivun kosketuksen
Siitä arka sydän ilveksen
syttyi liekkiin
roihusi palaen
katosi tulee pelko
uskoen
tahdon nousta
aamuun säteillen.
Saanko olla tähti taivaallas
pieni ilves metsäpolullas,
saanko näyttää siiven valkoisen
kertoa voittavan hyvyyden?
Saanko aarteeni sulle paljastaa
näyttää kuuset ja tuoksuvan maan
saanko auttaa sinua jaksamaan
nousemaan aamuun parempaan?
Voinko muuta antaa
kuin värit ilveksen
oranssin, turkoosin, sinisen,
voin näyttää ilveksen sydämen
sateenkaaren värien kaltaisen
ja se on salaisuus petojen
auttaa värit yli eilisen.
No comments:
Post a Comment