ei auta
pitää yllä vihaa
toisinaan
sitä vaan väsyy
ihmisten ymmärtämättömyyteen
ilkeyteen
ei auta näyttää
surullista ilmettä
täytyy kuunnella musiikkia
pään heilua
tahdissa
jalkojen naputtaa
lattiaa
tänään ei haittaa
mikään
ei kukaan
saa tätä tunnetta
minulta varastaa
ei auta
pitää yllä
vihaa
ei se kylvä mitään hyvää
uutta siementä
joskus on hyvä olla yksin
kuunnella musiikkia, miettiä asioita
np. UVERworld- Chance
Runoja, mietteitä ja syvällisempiä ajatuksia elämästä, kuolemasta ja kaikesta siltä ja väliltä.
Sunday, March 30, 2008
Tuesday, March 25, 2008
Myrsky
Myrskyn rajut kourat repivät talojen kattoja. Rakennusten neliömäiset silmät tuijottavat kauhusta kankeina. Tuuli pyörittää roskaa kaduilla, lennättää sitä silmiini. Koira tekee nopeasti tarpeensa, värisee tuulessa ohuen turkkinsa alla, häntä koipien välissä. Suomenpihlaja talon edessä tärisee kuin räjähtämäisillään. Pyörre tarrautuu minuun, minä tarraudun maahan. Se yrittää ryöstää vaatteet yltäni, mutta minä juurrun paikoilleni.
Portailla lyhdyt kolisevat seinää vasten, lumikola on lentänyt keskelle pihaa. Mietin onkohan se kolahtanut jonkun autoon. Nostan lyhdyt portaalle, siirrän kaatuneen pajunoksapurkin sivuun. Ei ole mennyt rikki. Ihmettelen, viiden vuorokauden kynttilä palaa peltisen pöllölyhdyn sisällä. Kuinka sinne ei ole tuuli yltänyt?
Portailla lyhdyt kolisevat seinää vasten, lumikola on lentänyt keskelle pihaa. Mietin onkohan se kolahtanut jonkun autoon. Nostan lyhdyt portaalle, siirrän kaatuneen pajunoksapurkin sivuun. Ei ole mennyt rikki. Ihmettelen, viiden vuorokauden kynttilä palaa peltisen pöllölyhdyn sisällä. Kuinka sinne ei ole tuuli yltänyt?
Ei me olla niitä
jotka jotain saavuttaisivat
ei me olla niitä
jotka pääsevät pitkälle,
kurkottavat korkeammalle,
hyppäävät pisimmälle.
Me ollaan tavallisia
duunareita
kampaajia
puutarhureita
ei me synnytty kultalusikka suussa
eikä meillä ole pätäkkää
ei ylimääräistä mistä pistää
ei uutta sohvaa
tai mitään muutakaan
ei arvostusta suurempaa
ei olla parempaa väkeä
Mut hei, mun sydän
sitä ei voi ostaa
hei mun rakkaus,
sitä ei voi viedä,
hei mun ystävyys,
sen voi ansaita,
hei mun luottamus,
sen voi saada
jotka jotain saavuttaisivat
ei me olla niitä
jotka pääsevät pitkälle,
kurkottavat korkeammalle,
hyppäävät pisimmälle.
Me ollaan tavallisia
duunareita
kampaajia
puutarhureita
ei me synnytty kultalusikka suussa
eikä meillä ole pätäkkää
ei ylimääräistä mistä pistää
ei uutta sohvaa
tai mitään muutakaan
ei arvostusta suurempaa
ei olla parempaa väkeä
Mut hei, mun sydän
sitä ei voi ostaa
hei mun rakkaus,
sitä ei voi viedä,
hei mun ystävyys,
sen voi ansaita,
hei mun luottamus,
sen voi saada
Istut yksin hiljaa
tukka silmillä
ei sinusta kukaan pidä
olet hyljeksitty
eikä se johdu siitä
ettet aina ymmärrä
eikä se johdu siitä
että olet erilainen
Minä olen päältä kaunis ja kirpeä
mutta silkkoa sisältä
yhtä kipeää haavaa
niin kuin sinäkin
yltäpäältä
kurassa
Kenellä on silmät, jotka näkevät syvämmälle?
Kenelle kädet, jotka koskettavat muuta kuin pintaa?
Sinä ja minä
erilaiset
sisältä samanlaiset
tukka silmillä
ei sinusta kukaan pidä
olet hyljeksitty
eikä se johdu siitä
ettet aina ymmärrä
eikä se johdu siitä
että olet erilainen
Minä olen päältä kaunis ja kirpeä
mutta silkkoa sisältä
yhtä kipeää haavaa
niin kuin sinäkin
yltäpäältä
kurassa
Kenellä on silmät, jotka näkevät syvämmälle?
Kenelle kädet, jotka koskettavat muuta kuin pintaa?
Sinä ja minä
erilaiset
sisältä samanlaiset
Tuesday, March 18, 2008
Asioita ymmärryksen ulkopuolella
Olen tullut sellaisten asioiden äärelle, joihin minun arvostelukykyni ei enää riitä. Kuinka voin olla onnellinen onnellisen puolesta kun sydämeni huutaa, että tämä ei ole oikein, tämä on väärin. Asiat eivät ole ollenkaan niin yksinkertaisia mitä minä olen luullut. Mikään ei ole yksinkertaista, yksiselitteistä. Minä en enää tiedä, onko ne arvot joita olen elämässäni seurannut, oikeita. En enää tiedä voinko luottaa omaantuntooni, siihen mitä sydämeni sanoo. Voinko enää sanoa mielipidettäni, voinko enää antaa ohjeita elämästä, kun en siitä mitään tiedä? Enkä minä voi pestä käsiäni tästä jutusta, minun käteni ovat sidotut, minun suuni on sidottu. Edes rakkaus minussa ei pysty puhumaan.
Tämä elämä saa minut surulliseksi, saa minut vaikenemaan ja pysähtymään. Jäämään paikoilleni miettimään. Tajuamaan, kuinka vähän minä mistään tajuan, kuinka vähän tästä elämästä ymmärrän. En mitään. Mitä enemmän opin, sitä vähemmän ymmärrän. Minusta on tullu lapsenkaltainen, ei viattomuudessa vaan tietämättömyydessä.
Minä pysyn vaiti, huokaan. Toivon että tässä sadussa todella olisi onnellinen loppu.
Tämä elämä saa minut surulliseksi, saa minut vaikenemaan ja pysähtymään. Jäämään paikoilleni miettimään. Tajuamaan, kuinka vähän minä mistään tajuan, kuinka vähän tästä elämästä ymmärrän. En mitään. Mitä enemmän opin, sitä vähemmän ymmärrän. Minusta on tullu lapsenkaltainen, ei viattomuudessa vaan tietämättömyydessä.
Minä pysyn vaiti, huokaan. Toivon että tässä sadussa todella olisi onnellinen loppu.
Subscribe to:
Posts (Atom)