Olen tullut sellaisten asioiden äärelle, joihin minun arvostelukykyni ei enää riitä. Kuinka voin olla onnellinen onnellisen puolesta kun sydämeni huutaa, että tämä ei ole oikein, tämä on väärin. Asiat eivät ole ollenkaan niin yksinkertaisia mitä minä olen luullut. Mikään ei ole yksinkertaista, yksiselitteistä. Minä en enää tiedä, onko ne arvot joita olen elämässäni seurannut, oikeita. En enää tiedä voinko luottaa omaantuntooni, siihen mitä sydämeni sanoo. Voinko enää sanoa mielipidettäni, voinko enää antaa ohjeita elämästä, kun en siitä mitään tiedä? Enkä minä voi pestä käsiäni tästä jutusta, minun käteni ovat sidotut, minun suuni on sidottu. Edes rakkaus minussa ei pysty puhumaan.
Tämä elämä saa minut surulliseksi, saa minut vaikenemaan ja pysähtymään. Jäämään paikoilleni miettimään. Tajuamaan, kuinka vähän minä mistään tajuan, kuinka vähän tästä elämästä ymmärrän. En mitään. Mitä enemmän opin, sitä vähemmän ymmärrän. Minusta on tullu lapsenkaltainen, ei viattomuudessa vaan tietämättömyydessä.
Minä pysyn vaiti, huokaan. Toivon että tässä sadussa todella olisi onnellinen loppu.
3 comments:
tää on kuin omasta päästäni taas.
mitä tänne voi sanoa.. mietin sitä taas tovin jos toisenkin..
Kaikissa saduissa on onnellinen loppu!
js ja flower: kiitos teille kommenteista. Valitettavasti kaikissa aikuisten saduissa ei aina ole onnellinen loppu...
Post a Comment