Aamut. I hate mornings. Inhottavimpia asioita on herätä aamulla ja aivot käyvät välittömästi ylikierroksilla, unen ja valveen rajamailla on kamala miettiä paniikinomaisia asioita, tuntuu kuin ei hallitsisi ajatuksiaan. Tällaisina aamuina on tosi raskasta saada päivää käyntiin ja jaksaa lähteä tekemään, ruokkimaan kissoja, miettimään töihin lähtöä. Haluaisi vain käpertyä sänkyyn peiton alle, mutta ei niitä omia ajatuksiaan pakoon pääse. Täytyy hengitellä ja koettaa rauhoittua.
Soittelen aika paljon ihmisille nykyisin. Tuntuu, että on pakko saada jutella, vaikka aina se ei autakaan ahdistukseen. Puhelinlaskut on varmaan aika messevät, mutta kuten sisko sanoi - pieni hinta siitä, että pysyy järjissään. Onneksi on ihmisiä, joille soittaa.
Päivät menee vähän niin, että kun on työpäivä, jännitän ja stressaan, töissä yleensä menee ihan ok, sitten kun pääsen kotiin on joko helpottunut olo tai sitten iskee päälle ahdistuksen väsymyksen lisäksi. Vapaapäivinä yritän keksiä tekemistä, ettei ahdistuisi liiaksi ajatuksiensa kanssa. On olo, että kun selviän tästä ja tästä päivästä tai tästä viikosta, niin olen onnellinen. Tahtoisin viettää hyvää arkea, niin ettei tarvitsisi ajatella, että kunhan selviän jostakin ylitse. Kaippa tämä kriisi on nyt sellainen, mistä tarvitsee selvitä yli ja sitten voi taas katsella väljemmiltä vesiltä asioita.
Väsyttää.
No comments:
Post a Comment