Edessäni
tyhjä valkoinen paperi
- ketä oon huijaavinani, sehän on tietokoneen ruutuni!
Ei se silti kuvasta mun elämääni
kunhan kirjoittelen huvikseni
puran tuntojani, tunnustelen aatoksiani

Syksy tulee vaikka koitan täysillä vastustaa
protestoida, kiukutella - masentaa!
Kaikki on tylsää ja mustaa,
vähemmästäkin alkaa ahdistaa.

Katson ikkunasta pihalle, ulos kadulle,
ei näyttää vois paremmalle
aurinko paistaa, puut kauniin värisiä lehtiä varistaa
pakko on tunnustaa - en voi vuodenajoista valittaa
jos joku mua ahdistaa, on taas alettava työstää asiaa

Ei aina jaksa funtsia,
toisinaan tykkään tehdä puutarhahommia
siinä saa aikaan jotain kaunista
eikä se tarkoita, että mun pitäis luoda paratiisia
saan tehdä kerrankin jotain omanlaista
onko aina pakko ottaa suorituspaineita
vängätä ja vääntää vaikkei huvita
mutkun muilla on niin hienoa
ja itellä niin rupuista...

Oon vähän kyllästynyt vertaamaan
kaikkea aina toisiinsa
osa siitä on tietysti alitajuista
miten sitä vois elämää erilailla oppia
vaahteran värikästä lehteä katsella
ihailla punertuvia omenia
olla hiljaa, saunoa, nauttia
rapsuttaa kissan pehmoista massua.