Hukkapalat

Uusi aika on alkanut,
onhan tää ahdistus jo tarpeeks kauan mua kalvanut,
sisältä kaivertanut, tyhjiin puristanut, mehut ulos ajanut
nyt pysähdyn, oon liian pitkään ajatuksiani paennut
tässä olen - ota kokonaan mut
sydän, sielu ja ruumis, taidan olla loppuunkulunut,
raunoitunut, palanut, maan tasalle hajonnut
oonko jo liian vahingoittunut?

Mut sun erikoisosaamista,
on koota ihminen pienenpienistä palasista,
ruukunsirpaleista, muiden hylkäämistä, hukkapaloista
niistä loihdit jotain uskomattoman arvokasta
rakennat eheämpää perustusta, jalkain alle vahvistusta
että horjuvinkin polvin, saa ihminen maanraostakin nousta
ei oo niin pimeää polkua, ei niin synkkää laaksoa
etteikö sun armosi sieltäkin tavoita.

Oon jo ihan täysin vakuuttunut,
että oot lunastanut mut,
levitit kätesi ristiinnaulitut
silloin katosi turhat hurskastelut
omat yritykset tuhoon tuomitut
synnit joita oon niin kauan mukana kantanut
tajusin - nekin on ristiisi naulitut.

Tänään saan kaikesta sua kiittää,
elämäni, lauluni, tää runo - se riittää
ei enää mikään entinen saa mua hiertää,
joka päivä, kanssa sun
elän ihan uutta elämää!