Luut luutuu

Mä oon vielä rikkinäinen,
saviruukku hajanainen,
puolinainen nainen,
jonkin verran teräväreunainen

mut mulla on haluu tästä vielä parantuu
toipuu, korjaantuu, vahvistuu
pikkuhiljaa rikkonaiset luut luutuu
uuteen minään voin jo alkaa totuttautuu

se vie tuhottomasti enemmän aikaa
kun mitä mulla olis lainkaan
mut ei siihen tarvita mitään Copperfieldin taikaa
rohkeutta kattoo peiliin, mitä elämä aikaan saikaan

paras tie on vasta edessä
en sano että se olis jotenkin silenemässä
mut mun sisäinen rauha on enenemässä
ehkä se tarkottaa et oon etenemässä

oon hurjan kiitollinen kaikista ystävistä,
niistä, aikuisista naisista, pesunkestävistä,
kokeneista, kaikenlaista nähneistä,
jotka on nähny mut ryvettyneenä elämästä
ne ei pelkää mun pimeyttä, sisäistä
niissä on vahvuutta, peräisin Taivaan Isästä
niitten rukoukset on nostaneet mut synkistä syövereistä
en voi tarpeeks Isää kiittää näistä
maanpäällisistä enkeleistä