Thursday, October 7, 2010

Keijupölyä

Marble juoksi raotetusta ovesta pihalle ja pissasi ensimmäistä muotoon leikattua puksiaitaa vasten. Moira huokaisi. Cathair voisi toki käyttää voimiaan vaikka opettamalla koiran tekemään tarpeensa yhteen osaan pihaa. Samassa Moira naurahti väkinäisesti ajatuksen absurdiudelle. Moiran käsi hakeutui vaistomaisesti taskulle, kunnes hän muisti, ja tyytyi vain ristimään kädet rinnalleen. Vanha tapa koetti nostaa päätään, aina kun stressipisteet nousivat. Ja nehän olivat vain tasaisesti kohonneet viimeisen kolmen vuoden aikana. Jatkuva huoli lapsista ja tulevaisuuden epävarmuus painoivat. Ei sillä, etteikö Moira olisi luottanut Cathairiin ja siihen, että lapset todella olivat turvassa hänen lähellään, mutta tapahtumien paikallaan seisominen ja jatkuva varuillaan oleminen väsyttivät. Moira katseli Marblen touhuja. Koira nuuski puskan juurta, otti muutaman askeleen ja nosti taas koipeaan. "En tiedä onko kovin turvallista olla ulkona nyt", Cathair sanoi matalalla äänellä. Hän oli tapansa mukaan ilmestynyt äänettömästi Moiran taakse. Cathair työnsi valtavat kouransa farkkujen takataskuihin ja kohotti katseensa pihan yli, näki mutkaisen tien joka hävisi horisonttiin ja mustanpuhuvan taivaan. Ei sinistä kirkasta taivasta, vaan synkkyyden ja pimeyden.

Moira kääntyi niin, että näki enkelin kasvot. Ne olivat todella enkelin kasvot, vahva päättäväinen, sileä leuka johon ei parta kasvanut, suora nenä, taivaansiniset, vakavat silmät ja pitkä valkoinen tukka. Kasvot olivat virheettömät, iho sileä. Yhtään virhettä tai epätäydellistä kohtaa ei ollut Cathairin ruumiissa eikä kasvoissa. Niin usein Moira oli katsellut Cathairia ja miettinyt mikä tämän osuus heidän elämässään oli, miksi tämä kaikki tapahtui juuri hänelle.

Cathair käänsi katseensa Moiraan ja laski käden lempeästi hänen olkapäälleen. "Oletko nähnyt hänet? Tarkoitan... kasvoista kasvoihin?" Moira kysyi hiljaa, epävarmalla äänellä. Hänen ei toki olisi tarvinnut sanoa sitä edes ääneen, olisihan Cathair napannut hänen ajatuksensakin. "Kyllä", mies vastasi. Moira laski käden miehen kädelle ja puristi sitä. Epävarmat tunteet myllersivät hänen sisimmässään. Hän olisi halunnut kuulla lisää, kysellä, puhua asioista. Saada varmuuden, mutta hän tiesi, ettei voisi. "Minä olen vain sotilas tässä sodassa. Hän on ihmisen käsityskyvyn ulkopuolella. En pystyisi kuvailemaan Häntä sinulle niin, että vastaus tyydyttäisi sinut. Tämä on sinun ristisi kannettavana, se että sinä et näe, mutta uskot. Olethan nyt jo nähnyt myös vastustajan armeijan. Ainoa mitä voin sanoa sinulle on, että hän on kaikki, hän on rakkaus", Cathair sanoi. Hän käänsi Moiran hellästi olkapäistä eteensä. Nainen vältti katsomasta enkeliä silmiin. Moiran sisällä jotakin oli hyvin lähellä murtumistaan, mutta hän ei voinut antaa periksi epätoivolle. Moira nosti hitaasti katseensa enkeliin ja näki hänestä hohtavan sinertävän valon. "Hei keijupölyä", Moira sanoi ja virnisti kyynelten läpi. Cathair ei sanonut mitään. Moira tunsi miten väsymys virtasi hänen jäseniinsä Cathairin käsien kautta, polvet tuntuivat äkkiä veteliltä. Mies kiersi kätensä naisen ympärille ja auttoi tämän sisälle.

No comments: