Part3

Moira kuivasi hiuksiaan valkoiseen pyyhkeeseen. Kylpyhuoneen ikkunat olivat höyrystyneet. Normaalisti niistä avautui näkymä takapihalle siihen osaan pihaa, jossa oli japanilaistyyliseen puutarha. Pieni lampi, muotoon leikattuja pieniä mäntyjä ja muita säännöllisiä kasvillisuusalueita. Näkymä oli rauhoittava ja Moiralla oli yleensä tapana avata isot lasiovet ja seisoskella puisella patiolla näkymistä nautiskellen. Nyt hän ei kuitenkaan tehnyt niin, vaan tyytyi ripustamaan pyyhkeen naulakkoon ja veti ylleenä tumman, joustavan kotiasun.

Kun Moira avasi kylpyhuoneen oven, hänen nenäänsä tulvi hyvä tuoksu keittiöstä. Hän suunnisti sinne ja kuuli jo kaukaa lasten iloisen puheensorinan. "Niin mutta, sinun täytyy kiertää ne kaikki kohdat, et voi ohittaa minua noin vain!" Pienen tytön kimeä ääni sanoi. "Mutta minä sain yhdeksän..." Poika vastasi. Moira asteli hiljaa keittiön parioville ja kurkisti niiden takaa. Lapset istuivat päät vastakkain pöydän äärellä ja heidän eteensä oli levitetty pelilauta. Myra istui jalkojensa päällä ja kurkotteli pelinappuloita. Hänen vitivalkoiset hiuksensa olivat pompuloilla pään molemmin puolin. Tyttö oli laiha, seitsemän vuotias ja fiksu kuin mikäkin. Hän oli lahjakkaimpia lapsia, mitä Moira tiesi. Myra rakasti piirtämistä, maalaamista ja kaikkea luovaa tekemistä. Häneltä ei koskaan loppuneet ideat. Olihan hän äitiinsä tullut. Deon, poika, taas oli jotakin aivan muuta. Hän oli ikäisiään paljon kookkaampi, raskasrakenteinen poika, jonka taivaansiniset silmät olivat aivan liian kirkkaat. Lyhyt vaalea tukka ei kasvanut ollenkaan ja oli karkeaa kuin hevosen jouhi. Moira katseli lasten puuhailua ja taustalla Cathair hääräsi lieden ääressä kuin jokin kodin hengetär, vaikka totisesti hän oli kaikkea muuta. Jos ei olisi tiennyt, olisi melkein voinut pitää sitä perheidyllinä.

Äkkiä Myra aisti jotakin ja käännähti. Hänen silmänsä syttyivät ilosta. "Äiti, äiti!" Myra huusi ja juoksi Moiraa vastaan heittäytyen hänen syliinsä. "Hei rakas", Moira sanoi ja rutisti tytärtään tiukasti. Deon tuli myös niin nopeasti kuin pystyi, vaikka ontuikin pahasti toista lyhyempää jalkaansa. Moira otti myös pojan syleilyynsä. "Hei Deon, miten voit?" Moira kysyi. "Hei Moira. Ihan hyvin", poika sanoi ja kiersi isot, apinamaisen pitkät käsivartensa naisen ympärille.

Myra pulputti kertoen kuulumisia koulusta ja oppilaista, ystävistään ja kaikesta mahdollisesta tekemästään taukoamatta. Deon istui Moiran vieressä pitäen tätä kädestä kiinni ja kuunteli vain. Cathair kattoi pöytään ruokaa ja siirsi pelilaudan pois. Moira tunsi itsensä äkkiä nälkäiseksi, olihan viimeisestä ateriasta kulunut jo, Moiran täytyi oikein keskittyä miettimään milloin viimeksi hän oli syönyt lämmintä ruokaa, niin kutakuinkin kaksi päivää. Kahvilla ja keskeillä eli aivan mainiosti pitkänkin aikaa. "Sinun täytyy syödä, muuten et jaksa", Cathair sanoi katsoen Moira huolestuneesti. Moira hymyili ja varasti porkkanan pannulta. "Ja sinun täytyy lopettaa ihmisten mieliin ilman lupaa tunkeutuminen", Moira sanoi puolivakavasti. Cathair tuhahti ja kaatoi lasit täyteen maitoa. "...sitten me mentiin uimaan ja minä jaksoin sukeltaa kaikista pisimmälle ja pidättää hengitystä niin kauan veden alla että keuhkot melkein repesivät!" Myra jatkoi, häntä ei haitannut keskeytykset tai muiden puhe. Cathair lappoi ruokaa lautasille ja kehoitti lapsia syömään. Moira seivästi haarukkaansa kanapaloja ja kohotti sitten katseensa Cathairiin. "Onko niitä näkynyt enemmänkin lähiaikoina?" Moira kysyi ja työnsi haarukallisen ruokaa suuhunsa. Cathair nojasi käsivartensa pöytään. Enkeliksi hän oli verrattain harteikas ja lihaksikas. Moiraa huvitti, ennen Cathairin tapaamista, hän ei ollut koskaan nähnyt enkeleitä paitsi lapsena, eikä hän silloin ollut käsittänyt mitä ne olivat. Vanhemmat olivat laittaneet kaiken vilkkaan mielikuvituksen piikkiin. Nyt asiat olivat toisin... Moiran mielikuva valkokaapuisesta hohtavasta naishahmosta oli aikaa sitten murentunut. Ennen kaikkea, Cathair oli suojelusenkeli ja sitä virkaa hän oli toimittanut jo monta vuotta. Suojellut Moiraa, Myraa ja Deonia. "Muutamia", Cathair sanoi. Moira nyökkäsi. "Syöt myös parsat. Ne ovat hyviä", Moira sanoi tytölle joka erotteli vihreitä vihanneksia lautasensa reunoille. "Ne on pahoja, en halua!" Myra hangoitteli vastaan. Cathair kohotti kätensä ja sipaisi tytön poskea pöydän toiselta puolen. "Se on sinulle hyväksi", Cathair sanoi sellaista lempeyttä äänessään, jollaista tavallinen ihminen ei edes kyennyt tuntemaan. Myra oli sulaa vahaa Cathairin edessä. Kiltisti hän noukki parsan haarukkaansa ja työnsi suuhunsa. "Kunpa lasten kasvattaminen olis aina noin helppoa", Moira hymähti.