Part2

Helikopteri laskeutui reilun tunnin lentomatkan jälkeen pienelle pellolle, jossa kasvoi heinää. Maisema oli syrjäisestä maalaiskylästä, vehreätä kasvillisuutta puineen ja pensaineen, kumpuilevia peltoja kiviaitoineen. Keskellä tätä idylliä kohosi suuri talo. Se oli pinnaltaan valkoiseksi kalkittu kivitalo, jossa oli kauniit tummaksi maalatut, puiset ikkunanpielet. Pihaa ympäröi myöskin vanha kiviaita ja runsas kasvillisuus peitti osan näkyvyydestä. Köynnökset kiipeilivät sisääntulon terassilla kätkien osan talosta alleen, pihassa kasvoi myös hedelmäpuita ja nyt jo kuivuneet, talven tuloon valmistautuneet kukkaistutukset kukoistivat kesäisin molemmin puolin talolle johtavaa käytävää.

Moira havahtui syvistä ajatuksistaan Elainen laskiessa kätensä hänen käsivarrelleen. "Olemme perillä neiti." E sanoi ja avasi oven. Moira nyökkäsi lentäjälle ja astui ulos. Täällä ei satanut tulipalloja. Taivaalta leijui enää alas harmaata tuhkaa, joka nuhjaantui vaatteisiin ja hiuksiin. Ilmassa haisi rikin katku. E ojensi Moiralle pienen ruskean pussin. "Siinä on mitä tarvitset. Otamme yhteyttä myöhemmin," Elaine sanoi ja nousi takaisin kopteriin. Moira väistyi syrjemmälle kun helikopterin roottorit kiihdyttivät jälleen ja saivat maahan laskeutuneen tuhkan nousemaan ilmaan harmaana pilvenä. Moira yski ja käveli kumarassa kohti taloa, koetti suojata hengitystään takkinsa hihalla.

Metallinen portti kirskahti kun Moira avasi sen ja astui sisälle. Kun hän oli tullut muutaman askeleen, vimmattu koiran haukku kuului talolta. Pieni, karkeakarvainen terrieri säntäsi talolta kohti naista. Moira pysähtyi ja hymy oli jo leviämässä hänen kasvoilleen, kunnes otsa rypyistyi huolesta. Koiran haukku ei ollut normaalia iloista haukkua, se juoksi suoraan hampaat irvessä räksyttäen kohti naista. "Hei..." Moira ehti aloittaa kunnes tajusi että ellei hän väistäisi, Marble hyökkäisi hänen kimppuunsa. Moira käännähti sivuun ja koira teki loistavan hypyn hänen ohitseen ja tarrasi suoraan hampaillaan kiinni johonkin. Moiran katse ei ollut tavoittanut olentoa, joka häntä oli seurannut. Nyt Marblen repiessä sitä raivokkaasti, hahmo materialisoitui sen verran, että nainen tavoitti katseellaan jonkin hyvin hyvin synkän, ihmismäisen otuksen. Se oli kuin kuvajainen veden pinnassa, häilyvä ja liikahteli niin, ettei Moira tiennyt valehtelivatko hänen silmänsä vai eivät. Samassa talolta kuului ääniä ja nainen näki tutun hahmon ilmestyvän näköpiiriin. Hahmo oli kookas, tavallista miestä isompi, hän hehkui valkoista valoa ja se häikäisi niin, että Moiran oli kohotettava käsi kasvoilleen. Mies polvistui matkan päähän, kohotti eriskummallisen sinkoa muistuttavan aseen olkapäälleen ja avasi suunsa "Marble!" Mies huudahti ja hänen äänensä oli pehmeä ja kutsuva. Koira päästi välittömästi otteensa mustanpuhuvasta olennosta ja samassa valoa hehkuva mies laukaisi aseensa.

Moira horjahti taaksepäin kiveykselle ja näki miten synkkä olento hajosi atomeiksi ja satoi tuhkan mukana alas. Juuri mitään ei jäänyt jäljelle. Kirkas valo himmeni hiljalleen ja pian hänen ylleen kumartui hahmo, jonka otsa oli huolestuneesti rypyssä ja siniset, lempeät silmät katsoivat kysyvästi. "Oletko kunnossa?" Mies kysyi ojentaen kätensä. Marble tepsutti innoissaan Moiran ympärillä, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sen pieni häntä heilui puolelta toiselle vimmatusti kuin propelli. Moira tarttui miehen käteen, se oli lämmin. "Ei tässä mitään, olen ok", Moira vastasi ja mies veti hänet takaisin jaloilleen. Moira pudisteli tuhkaa vaatteistaan ja hymyili sitten hiukan. "Taidan olla suihkun tarpeessa."