Sunday, May 6, 2012

Kuplia

Ahdistus on taas helpottanut. Jotakin kausittaista epätoivon tuulahdusta, joka piti saada purettua. Se auttoi. Nyt on taas kaikenlaista mukavaakin ilmassa, jonka voimalla jaksaa paremmin.

Pinnan alla kuplii jotakin inspiraation tapaista. Kaikki tarinat on kesken, ideat levällään. Juuri eilen puhuin Holmesin kanssa siitä, miten meillä molemmilla on aika erikoislaatuinen ajatuksenjuoksu ja mielikuvitus. Miten yhdessä illassa ennen nukkumaanmenoa voi kehitellä kokonaisen aivan uuden maailman! Millaista kapasiteettia aivoissamme onkaan, käyttämätöntä kapasiteettia. Olisi hienoa tietää mitä voisi saada aikaan jos pystyisi valjastamaan kaiken tuon kapasiteetin. Ihan millä tahansa elämän osa-alueella, en tarkoita pelkästään kirjoittamista. Vaan muutakin luomista.

Taulujen maalaus on myös kesken. Ehkä nyt kun kasvihuone on saatu sisätiloista lojumasta pihalle ja pystyyn, saan taas kämpän siihen kuntoon, että kaikki (työpöytä) on valmiina taiteilua varten. Työvälineet omilla paikoillaan odottamassa vain niihin tarttujaa. Kynät purkeissaan, siveltimet omissa purkeissaan, lautaset pestyinä maaleja varten... Pöytä puhtaana vain sitä varten, että taiteilija (jos nyt niin hienosti uskaltaa itsestään sanoa) istuisi sen ääreen työskentelemään.

Raportoin edistymisestä. Jos sellaista tapahtuu. ;)

No comments: